Sunnuntaipäivä on alkanut mukavan leppoisasti. Vaikka tällä jaksolla onnistuinkin työntämään luentoja joka aamulle ja yliopistolle pitäisi raahautua viimeistään kymmeneksi joka päivä, ovat maanantai ja perjantai sentään ohjelmaltaan aika keveitä. Eli huomiseksi ei tarvitse tehdä mitään.
Niinpä voi rauhassa keskittyä Radio Helsingin ja Lasse Kurjen kuuntelemiseen ja sunnuntain lehtiin. Ja näiden ohella voi myös katsoa livenä, kuinka [...]
Naurahdin tänään tälle: kepu.fi, taustakuva kokonaisena.
Kampissa oli olevinaan joku sirkus-huvipuisto, jossa soitettiin kamalan kovalla kamalaa 90-luvun tanssimusiikkia. Jos sellaista soitetaan nykyisin kaikissa huvipuisto-sirkuksissa, en tule varmaan koskaan käymään huvipuisto-sirkuksessa. Joskaan en tiedä, tulisinko muutenkaan: en oikein ymmärrä mitä saisin irti kieppumisesta ylösalaisin jossain laitteessa. Ehkä olen tulossa entistä vanhemmaksi ja tylsemmäksi tosikoksi, nyyyyyh.
Kouluun piti keksiä [...]
Aamulla kello 8.20 kävin katselemassa Helsingin rautatieasemalla, josko sieltä pääsisi Z-junalla Lahteen. Oikeastaan tiesin jo uutisista ja VR:n tiedotteista ettei pääse, mutta halusin käydä itse katsomassa tilannetta paikan päällä, jotta voisin blogata siitä ja ottaa kuvan (alempana ja tuolla blogimerkinnässä). Tilanne oli oikeastaan yllättävän rauhallinen: laitureilla seisoskeli lähinnä turisteja, vartijoita ja joitain VR:n ihmisiä. Lippuluukuillekaan [...]
Tiistaina kello 11:50 istuin hyvillä mielin syömässä juustoateriaa Hesburgerissa, olen rakastunut kyseisen putiikin juustohampurilaisiin kun ne ovat niin kertakaikkisen hyviä. Olkootkin epäterveellisiä. Syömisen ohella silmäilin kännykän nettiselaimesta Hesarin tekstiuutisia ja tulin huomanneeksi ampumisuutisenkin. Kiiruhdin paikkoin seuraamaan tilannetta kannettavan äärelle ja kuuntelemaan Ylen Pohjanmaan radiota. Mediahuomioita illalta.
Tuntuu kauhealta ajatella, miten itse on rauhassa ja iloisella mielellä [...]
Voi luoja sentään millainen päivä. Meinasin heti aamulla juosta auton alle. En ymmärrä miten sekin taas melkein onnistui, täytyihän mun nähdä auton lähestyvän mutten vissiin vain tajunnut sitä. Eilen taksi meinasi kaasuttaa päälle aivan kotikulmalla.
Loppuosa voi olla näyttää hieman raadolliselta ja epäkiinnostavalta, mutta musta on kiinnostavaa seurata, miten media selviää Jokela-uutisoinnista varsinkin netissä, missä tällaisten [...]
Tänään julkaistiin pari pienieleistä pikku-uutista, joilla musta on kuitenkin suurempaa merkitystä. Toisen mukaan 20 prosenttia pääkaupunkilaisista on kokenut tai kohdannut perheessään yksinäisyyttä. Luku on kasvanut kuusi prosenttiyksikköä viiden vuoden takaisesta. Lisäksi STT kertoi pätkätöitä tekevien käyttävän tutkimuksen mukaan enemmän masennuslääkkeitä kuin vakituisessa työsuhteessa olevien. Mitä lyhyempi työsuhde on, sitä todennäköisempää on masennuslääkkeiden käyttö. Tiettävästihän lyhyiden [...]
Voisinkin taas siis listata bändejä, joiden tuotoksia voisi katsella levykaupassa sillä silmällä:
Pedestrian’s Motor, Fullsteamin bändejä sekin. Ei ennestään tuttu.
Pmmp. Erityisesti uusi levy pitää ostaa, ehkä myös Kuulkaas Enot!
Quintessence, 5 am. Tai muuta uudempaa matskua.
Starmarket
Sparta – Wiretap Scars on ainakin yksi levynsä. Hitaamman rokin tarpeeseen.
…And you will know us by the Trail of Dead? Kaipaisi ehkä [...]