|
|
ETM Sari Ollila selvitti Helsingin yliopistossa 7.12.2011 tarkastetussa elintarvike-ekonomian alan väitöksessään, miten suomalaiskuluttajat suhtautuvat ruoan hintaan. Tulostensa pohjalta hän kehitti hinta-asennemittariston, jota voidaan käyttää esimerkiksi tuotekehitystyössä.
Selvittääkseen hinnan merkitystä ja kuluttajien asenteita ruoan hintaa kohtaan Ollila haastatteli 40 suomalaiskuluttajaa ja teki neljä laajaa yli tuhannen vastaajan kyselyä.
- Hinta-asenne on moniulotteinen käsite. Sama kuluttaja voi kokea sekä kielteisiä että myönteisiä asenteita niin halpaa kuin kallistakin ruoan hintaa kohtaan tilanteesta riippuen. Esimerkiksi vieraille saatettiin haluta tarjota kalliimpaa ruokaa kuin mitä itselle normaalisti ostettiin, Ollila kertoo. Jaottelu Ylen uutisessa.
Hintaa suhtautuminen ei ollut yksiselitteistä, vaan siihen vaikuttivat monet tekijät. Väittelijän mukaan hinnan oikeudenmukaisuus saattaa olla yksi hinta-asenteen peruselementeistä. Kallis hinta voidaan ehkä hyväksyä, mikäli sille löytyy kuluttajan omaan arvomaailmaan sopivat perustelut, kuten vaikkapa tuotteen kotimaisuus, terveellisyys tai luonnonmukainen tuotantotapa. Halpa hintakin voidaan kokea kielteisenä asiana, mikäli se koetaan epäreiluna esimerkiksi epäeettisen tuotannon, mauttomuuden, vähäisen ravintosisällön tai epäterveellisyyden vuoksi.
Hän ehdottaa uutta luotettavaksi osoittautunutta hinta-asennemittaristoa tuotekehittelijöiden uudeksi työkaluksi ja tutkimusten taustamuuttujaksi. Näin kehitystyössä saataisiin tarkempi arvio kuluttajien maksuhalukkuudesta.
- Myönteinen suhtautuminen kalliiseen hintaan saattaa edistää halukkuutta ostaa kalliimpi elintarvike, mikäli tuotteeseen liittyy jokin lisäarvo. Toisaalta halukkuus tavoitella vain halpaa hintaa ruoassa saattaa vaikuttaa maksuhalukkuuteen liittyvissä tutkimuksissa niin, että annetut hinta-arviot ovat alhaisempia kuin muiden, väittelijä arvioi.
Väitöskirja on luettavissa myös E-thesis-palvelussa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7380-9
Teksti: Helsingin yliopisto / STT info
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan jouluvaloissa on usein turvallisuuspuutteita. Jouluvaloista ja sisäkäyttöön tarkoitetuista kynttilöistä löydettiin testeissä useita turvallisuuspuutteita. Tukesin tarkastajat valitsivat kaupoista eri puolelta Suomea testattavaksi 22 sähköistä jouluvaloa, joista vain kolmessa ei ollut mitään huomautettavaa.
Yhden jouluvalon turvallisuuspuutteet olivat niin vakavia, että tuote kerätään pois kuluttajilta. Kynttilöitä testattiin yhteensä 20. Kahden kynttilän osalta päädyttiin siihen, että tuote poistetaan markkinoilta.
Sähköisten jouluvalojen osalta vakavimpia turvallisuuspuutteita oli yhdessä jouluvalossa, josta puuttui vedonpoistin ja jonka johdinlangat tulivat kosketeltaviksi, kun lamppu oli poissa. Lisäksi jouluvalon liitäntäjohdossa oli ainoastaan yksinkertainen eristys ja tuotteesta puuttui arvokilpi ja sen mukana kaikki pakolliset merkinnät. Tuotteessa oli sähköiskun vaara.
Vakavahkoja turvallisuuspuutteita löytyi myös ulkokäyttöön tarkoitetusta kynttilävalosarjasta, jossa vettä saattoi mennä jännitteisille osille. Tämä tuote vedettiin pois myynnistä. Lisäksi viidessä muussa jouluvalossa oli lievempiä turvallisuuspuutteita, kuten esimerkiksi puutteellinen vedonpoisto, riittämätön kosketussuoja, palovaara ja kosketeltavissa olevat jännitteiset osat. Näiden tuotteiden toimittaminen kauppoihin kiellettiin eli tuotteille asetettiin toimituskielto.
Testatuista jouluvalosta vain kolme selvisi ilman huomautuksia. Testatut jouluvalot ostettiin kaupoissa tehdyn esikatselmuksen perusteella loka-marraskuun aikana, ja tähän otokseen valittujen tuotteiden testitulokset valmistuivat 2.12. mennessä.
Jouluvalojen turvallisuustilanne on viraston mukaan nyt havaituista puutteista huolimatta kehittynyt viime vuosina positiiviseen suuntaan. Aiempina vuosina valoissa oli erilaisia vakavia rakenteellisia puutteita, jotka saattoivat aiheuttaa sähköiskun tai tulipalon vaaran. Erityisesti suojajännitteisillä 12 V:n tai 24 V:n muuntajilla varustettujen valosarjojen yleistyminen on parantanut turvallisuustasoa, koska näissä tuotteissa ei ole sähköiskun varaa.
Kynttilöissä turvallisuuspuutteita
Tukes testautti yhteensä 20 erilaista sisäkäyttöön tarkoitettua kynttilää. Testeissä tarkasteltiin kynttilöiden paloturvallisuutta, turvallisuusmerkintöjä ja turvallisuusvaatimuksia.
Testatuista kynttilöistä kaksi poistettiin markkinoilta. Toisesta kynttilästä puuttuivat varoitusmerkinnät ja toisen kynttilän lasiastian ulkopinnan lämpötila nousi huomattavan korkeaksi. Maahantuojat poistivat tuotteet vapaaehtoisesti myynnistä.
Testatuista kynttilöistä 12 täytti tutkituilta osin turvallisuusvaatimukset. Kuudessa kynttilässä oli vähäisiä puutteita merkinnöissä ja näistä kahdessa myös vähäisiä rakenteellisia puutteita.
Tukes valvoo useiden joulun juhlintaan liittyvien tuotteiden turvallisuutta. Valvottavia tuoteryhmiä ovat sähkötuotteiden lisäksi mm. ilotulitteet, palovaroittimet ja alkusammutusvälineet sekä jalometallituotteet ja erilaiset kemikaalit.
http://www.turvallistajuhlaa.info/
Teksti: Tukes / Deski.fi
Kännykkäni kriittisin näppäin päätti sanoa sopimuksensa irti tiistaina. Ei tietysti pitäisi olla kovinkaan suuri yllätys, että taskussa pidettävästä puhelimesta hajoaa se ainoa näppäin, joka on selvästi koholla muusta puhelimesta.
Muuten Nokian N73 onkin palvellut ihan kivasti 2,5 vuotta. Paitsi sama joystick-näppäin meni vähän rikki jo viime kesänä painui hieman alas, mutta toimi kuitenkin vielä) ja sekosi kokonaan joulun alla (painui kokonaan pohjaan), jolloin sain sen kuitenkin korjautettua ilmaiseksi takuuhuollossa. Silloin oli myös kätevästi lainassa toinen puhelin, jolla testasin yhtä Nokian kehitteillä ollutta ohjelmaa, joten ilman puhelinta ei tarvinnut elellä.
N73 taisi viihtyä joulun aikoihin huollossa pari viikkoa, eikä ollut puhettakaan että siksi aikaa olisi saanut tilalle jonkun varapuhelimen. Nyt takuu vain on mennyt umpeen, joten korjaus pitäisi varmaan maksaa itse. Taidan mielummin ostaa kokonaan uuden puhelimen, tällä kertaa sellaisen, jossa ei ole näppäimistä kohollaan olevaa joystickiä.
Tiistai-ilta meni mukavasti Tampereessa, tapasin muutaman tulevan opiskelukollegan ja useamman vanhemman, tuleva opiskelukollegan. Mukavia, reippaita ihmisiä. Oikeastaan niin reippaita, että tuntuu itsekin tulevansa reippaammaksi ja nohevammaksi ihmiseksi siinä seurassa. Hauskaa. Nyt on myös mukavampi aloittaa ensi viikolla opintonsa, kun tietää jo muutaman ihmisen eikä tarvitse mennä ihan tuntemattomaan joukkoon. Poistuin tapaamisesta kello 3:10 lähteneellä Paunun yöpikavuorolla Helsinkiin ja nukuin matkan suurelta osin, vaikka takana rämisikin joku mikroaaltouuni.
Kävin taas tutustumassa yhteen Opiskelijoiden vuokravälityksen ilmoittamaan vuokra-asuntoon Tampereella, nyt Tiiliruukinkadulla. Asuntohankinnalla alkaa hiljalleen olla enemmän kiire, joten olen hieman tinkinyt aiemmasta, nirsosta linjastani ja lähtenyt katsomaan hieman epämääräisempiäkin asuntoja. Tämä oli nyt ehkä jo turhankin epämääräinen: keskimääräistä sotkuisempi meininki, ja asunnossa oli omistajan vanhoja huonekaluja, joita ei saisi hävittää. Varastoon saisi kyllä siirtää. Putkiremontti olisi alkamassa ennen vuodenvaihdetta, mutta urakoitsija puuttuu vielä. Poislähtiessä näkyi, kun viereisessä asunnossa vanha täti kunteli partsilta että mitäs siellä naapurissa, eli tässä tarjolla olleessa asunnossa, oikein puhutaan.
Muuten tänään ei olekaan ollut suuresti ohjelmaa, lähdin Mikkelistä IC-junalla kello 11:08 kohti Pieksämäkeä, missä ehti hetken tallustella ja ottaa muutaman kuvan rautatieasemasta. Jatkoin matkaa 12:28 lähteneellä IC-junalla kohti Tamperetta. Molemmat matkat sujuivat kivasti tyhjässä, vanhassa ykkösluokan hyttiosastossa. Jyväskylän jälkeen onnistuin nukkumaankin osan matkasta mukavan kesäisissä matkatunnelmissa.
Tässä kesässä harmillisinta on ehkä ollut junamatkailun vähäisyys. Koska VR:n Lomapassi on nykyisin riistohintainen, opiskelija-alennukseton ja huonoehtoinen, ei ole tullut sitä enää hankittua. Viime kesänä voin maksattaa junamatkani valtiolla, mistä kiitos Suomen asevelvollisuusjärjestelmälle, mutta tänä kesänä olisi ostettava ilmeisesti kertalippuja joka matkalle. Toisaalta kun tänään istuin junassa mietin, miten ulkona on ihanan aurinkoinen ilma, mutta itse istun vain täällä sisällä. Nyt illalla taidan yrittää osua tapaamaan muutaman tulevan opiskelijan samalta alalta.
Käväisin viime torstaina (20.8.) ilmoittautumassa yliopistolla, ja nyt olen ihan virallisesti opiskelija Tampereen yliopistossa. Hassua, en olisi ehkä uskonut. Ilmoittautuminen tuntui jännittävältä käännekohdalta noin kaksi minuuttia, sitten se alkoi tuntua jo vähän vähemmän jännittävälta. Istuin muutaman tunnin uuden opiskelupaikkani aulan perukoilla kannettavan kanssa. Ei ollut aula liioilla pistorasioilla siunattu sekään, mutta perältä löytyi sentään pari pistoketta. Takana oli omituinen, tyhjä nurkkaus, jossa ilmeisesti sijaitsi ennen pankkiautomaatti. Tuolia tosin ei ollut, mutta siirsin sellaisen pistorasian kupeeseen kun ajattelin, että mulla on nyt tämän koulun opiskelijana oikeus moiseen.
Lähtiessä harhailin hieman ympäri yliopistoa, jottei kaikki olisi niin outoa koulun alkaessa ensi viikolla.
Kävin torstaina vilkaisemassa myös yhtä asuntoa, silloin Armonkalliolla. Viehättävää seutua pienine, kapeine katuineen. Asuntokin oli ihan miellyttävä, kaappitilaa olisi ollut paljon, mutta ikkunasta olisi näkynyt vain vastapäinen talo ja parkkipaikka. Ei siis oikein innostavaa. Jos näitä ei olisi edessä, näkyisi rautatielle. Tämä taas on ärsyttävää: asua niin lähellä rataa, mutta kuitenkin niin ettei sinne näe. Vuokratasot sentään ovat sangen siedettävät Helsinkiin verrattuna, tästä olisi saanut pulittaa 420 euroa kuussa, neliöitäkin oli sentään vaille 30.
Näyttöä odotellessa tuli jaariteltua toisen asunnonetsijän kanssa. Hän kertoi asuneensa aikanaan Nekalassa ja todenneensa kaupunginosan viehättävän ulkokuoren puistoineen ja puutaloineen pettävän, huumekauppaa riitti ja naapurikin jakeli tappouhtauksia. Nyt kaupunki kuulemma yrittää taas siistiä aluetta ja tyhjentää jotain ongelmataloa asukkaista. Kiinnostavaa, koska kävin viime viikolla katsomassa yhtä asuntoa Nekalasta, viehättävän puutalon yläkerrasta ja kaikki vaikutti silloin oikein viehättävältä. Sitä tosin en ottanut, matka keskustaan vei kävellen yli puoli tuntia ja asunto oli turhan pieni ja ikkunoitu sisäpihalle.
Armonkalliolta asemalle kävellessä suretti Tampereen ratapihan makasiinien purkutyömaa. Kauhistelin myös huomatessani, että myös aika röttelökunnossa olevien makasiinien lisäksi paikalta taidetaan purkaa myös muutama puinen, viehättävä asuintalo ja tiilinen toimistorakennus. Kaikki vanhoja, hienoja rautatierakennuksia. Paitsi ne makasiinit olivat kyllä jo parhaat päivänsä nähneet. Tilalle rakennetaan tietysti tylsiä lasibetonihökötyksiä, joita on jo maailma täynnä ja joissa kenelläkään ei ole varaa asua.
Tänään on kyllä ollut varsin miellyttävä päivä. Aurinko paistaa, ja kävin äsken ostamassa Lahden Sokoksen S-marketista palan tarjoustäytekakkua ja Valion Hevi-shotteja. Nyt saisi vielä juna tulla että pääsisi syömään sitä täytekakkua, ei täällä aseman aulassa kehtaa käydä kakkua lusikoimaan.
Kävin aiemmin iltapäivällä Lahden Kelassa tekemässä oman vuoronumerolla etuilemisen ennätyksen. Vuoronumerolaite antoi numeron 183, kun menossa oli 147. Vaihdoin lappusen heti vieressä olleeseen 172-numeroon ja menin istumaan takariviin, mistä löytyikin lippunen numerolla 152. Sillä taas pääsi tiskille melkein heti!
Tosin ne puoli tuntia odottaneet ihmiset saattoivan näyttää hieman nyrpeää naamaa moiselle (en kehdannut katsoa), mutta mitäs ovat jättäneet sinne niitä numerolappuja lojumaan, olisi sen joku muukin voinut ottaa siitä jos olisi halunnut. Tai huomannut. Ja koko käynti oli oikeastaan ihan turha: Kela oli lähettänyt lisäselvityspyynnön paperista, jonka jo vein sinne.
Koulussakin on mukavaa, joskin tekemistä on ehkä turhankin paljon. Pitäisi kirjoittaa kulttuurikritiikki jostain tv-ohjelmasta ja jostain muusta asiasta, kuten kirjasta. Lisäksi olisi tehtävä jonkinlainen tutkivaa journalismia edustava juttu, jossa voisi esimerkiksi soluttautua johonkin skientologien juttuun, olla ostavinaan autoa tai käydä jossain itselleen epätavallisessa paikassa asioimassa.
Pitäisi myös tehdä tiivistelmä Katseen voiman eräästä kappaleesta, ja ehkä muutenkin aloittaa pääsykokeisiin lukemista. Ja valita ne pääsykokeet, joihin on menossa. Ja ne alat, joille on hakemassa. Media-alalla lienee tällä hetkellä töitä tarjolla eniten jossakin työttömyyskassanhoito-osastossa.
Keksin taas uuden kriteerin tulevia asuntohankintojani ajatellen: olisi tosi kiva, jos ikkunasta näkyisi skeittipaikalle! Lisäksi olisi kiva, jos näkyisi raitiovaunuja, junia tai vähintään busseja. Ja tietysti olisi kiva olla jollain keskeisellä, dynaamisella paikalla.
Harmi, ettei täältä Lasipalatsista taida saada asuntoja, tämähän muuten täyttäisi jo melkein kaikki nuo kriteerit. Paitsi junien sijaan näkyy vain rautatieasema. Ja tuolla sitä taas Kiasman edessä nuoriso skeittailee niin iloisen ja yritteliään näköisnä.
Kävin päivällä hakemassa pysyvän ajokortin, ja nyt autolla saa huristella vuoteen 2056 saakka, ellei tötöile jotain liikenteessä oikein kunnolla. Ja toisin kuin luulin, lukee uudessakin ajokortissa vielä Mikkelin poliisilaitos Helsingin sijaan.
Pitäisi pohdiskella taas vakavasti tulevaisuutta ja ehkä haeskella joihinkin kouluihin. Ehkä pitäisi hankkiutua johonkin pitkäkestoiseen opiskelupaikkaan jo ihan siksi, ettei tätä samaa asiaa tarvitsisi miettiä joka hemmetin kevät. Vaikka onhan tämä ongelma tähänkin asti aina jollakin tavalla ratkennut. En vain jaksaisi edes aloittaa taas taas pohdiskelua siitä, mitä haluaisin tehdä isona. Tai siis vanhempana, tuskin musta paljoakaan tämän isompaa tulee.
Eilen oli harvinaisen mukava päivä. Aamulla aurinko paistoi ja kuuntelin Aleksi Ojalaa ja Reginaa matkalla Lahteen. Kuten se paistaa nytkin, ja kuten nytkin, kuuntelen taas Reginaa ja Aleksi Ojalaa ja istun sillä puolella junaa, mihin aurinko paistaa ja josta voi katsoa kun juna ajaa kaikista autoista ohi.
Olen muutenkin alkanut taas oikein nauttia näistä junamatkoista, ehkä siksi että junan ikkunastakin on mukava katsoa kevätauringon paistetta. Ja koska Spotify toimii välimuistilla, voi aiemmin kuuntelemiaan biisejä kuunnella junamatkoillakin ilman katkoksia.
Kaikkea eilen tapahtunutta tosin ei voi tänään toistaa, en esimerkiksi aio pitää toista esitelmää kaneista. Vaikka se menikin yllättävän mukavasti kun otetaan huomioon, kuinka vähän pidän minkäänlaisten esitelmien pitämisestä. Oikeastaan oli jopa ihan mukavaa, kun pääsi vauhtiin. Ja olin varautunut mahdolliseen mokailuuni laittamalla esitykseni loppuun tämän hassun videon kaneista. Hauska video lopussa kun saa kuulijat unohtamaan puhujan mahdolliset tötöilyt.
Eilisen Metrossa oli muuten hauska aukeama: toisella sivulla kerrottiin, kuinka viinan hinta nousee taas. Naapurissa Viking Line mainosti 10 euron hintaisia äkkilähtö-päiväristeilyjä Tallinnaan. Pian taitaa taas olla kaljakärryille entistä enemmän kysyntää. Viron kansantalous kiittää, tosin ympäristö ei koska laivoilta tulee tietääkseni enemmän päästöjä kuin lentämisestä.
Np. Regina – Paras aika vuodesta
Disco Ensemble tiedottaa Myspacessa julkaisevansa huhtikuussa uuden EP:n, Back on the MF streetin. Siinä on peräti kolme biisiä, joita en muista kuulleeni, vain Alpsin olen joskus tavannut keikalla. Nuo remixit voisi turhana levyntäytteenä jättää vaikka pois.
Latasin eilen Spotifyn ja osuin kuuntelemaan se kautta Pete Parkkosen uutta levyä. Ja vaikka minä olen innokkaasti DE:tä kuunnellut, on Pete kuuntelemisen lisäksi opetellut imitoimaan Miikkan laulutapaa. Perjantain automatkalla Kouvolasta Lahteen ihmettelin, kun radiosta tuli ihan DE:ltä kuulostanut biisi. Se osoittautui sitten Parkkosen Girl In A Uniformiksi, mikä jotenkin on ärsyttävää.
Mutta kukapa tästä voisi suuresti suuttua, kun Pete näyttää ihan ihmiseksi muuttuneelta koiranpennulta, eikä sellaiselle kukaan voi olla vihainen vaikka se pissaisi lattialle. Tai matkisi Miikkaa.
Rubik aikoo näköjään myös lykätä uuden, ilmeisen kokopitkän, Dada Banditsiksi nimetyn levyn ulos huhtikuun alussa. Sekin on varmaan ostettava, kuuntelin muutama viikko sitten Rubikin People Go Missing -ep:tä pitäen muutamasta biisistä ja sellaisesta kepeästä, hieman surullisesta tunnelmasta.
Aiempi ympäristöheräämiseni ei näköjään ollut kovin pitkäkestoista, kun suunnittelen jo levyostoksia. Toisaalta parempihan ne levyt on hankkia kuunneltavaksi ennen maailmanloppua kun vielä ehtii.
Siinä minä eilen istuin: Lahdesta 16:17 kohti Helsinkiä lähteneessä Z-junassa, muiden junalla päivittäin tai viikottain rumppaavien matkustajien kanssa, ja sain taas jonkinlaisen ympäristöherätyksen. Olen toki mielestäni elänyt melko ympäristöherännäistä aikaa jo vuosia, kun olen yrittänyt viherpiipertää sähkölaskuissa ja tölkkien kierrättämisessä, muun muassa. Ja omenamehun ostamisessa appelsiinimehun sijaan, koska luulen omenamehua ekologisemmaksi (ja koska se maistuu paremmalta).
Mutta eilen tajuntaani tuntui iskostuvan se, että nykyinen kulutuskulttuurimme tulee ennen pitkää (eli alle 200 vuodessa) mahdollisesti tuhoamaan maapallon täydellisesti. On muuten epämukavaa tajuta tällaista julkisella paikalla, kun voi miettiä, miten me kaikki täällä olevat ihmiset yhdessä tuhoamme maailman, eikä sille itse voi oikein mitään. Ellei sitten käännyttäisi niitä kaikkia ihmisiä tekemään jonkin ekoherätyksen, jollaisen syvin olemus on itsellenikin epäselvää.
Tämänkertaista ekoherätystä edesauttoi merkittävästi Ylen uutinen, jossa kerrotaan ilmastonmuutoksen etenevän kaikkia ennusteita nopeammin. Merenpinta nousisi arvioiden mukaan jopa metrin jo ennen tämän vuosisadan loppua. Ensi vuosisadalla maapallo olisi saatu jo kuumenemaan 30 miljoonan vuoden takaiselle tasolle, jolloin krokotiilien tapaiset elukat uiskentelivat napa-alueilla.
Missään muualla tosin ei ole jaksettu koko asiaa uutisoida, kun onhan se tärkeämpää että saadaan talous ja kulutus takaisin nousuun. Sitten kun kulutus on palautettu normaalille kasvutasolle, voidaan alkaa miettiä jotain ilmastonmuutoksia ja muita viherpiipertäjien hölötyksiä.
Eilinen oli pitkähkö päivä: lähdin aamulla 6:30 Otavasta pikavuorolla Lahteen, uudehkon bussin renkaat pitivät niin kovaa jyryä, etten saanut oikein nukuttua. Savonlinja on rahdannut entisen pääkaupunkiseudun Ikarus-matalalattiabussinsa kuljettamaan Heinolan koululaisia ja paikallisliikenteen matkustajia.
Koulussa pääosa päivästä käytettiin InDesingin ja taittamisen opiskelun alkamiseen, ja lopusta myös muutama tunti kulttuurien väliseen viestintään. Siellä opettaja luki netistä osan 172-sivuisesta, Pohjois-Koreaa ja kai vähän Etelä-Koreaakin käsitelleestä raportista.
Nelonen kyselee ilmeisesti katsojilta, pitäisiko televisiossa ryhtyä oikein erityisellä ohjelmalla seuraamaan Nina ja Timo T. A. Mikkosen elämää.
Tämän ensimmäisen jakson perusteella voisi sanoa, että ei nyt helvetissä tätä enää lisää, tai en jatkossakaan aio katsoa televisiota. Joskaan en ole kyllä aikeissa katsoa sitä edelleenkään muutenkaan, paitsi Pasilaa, Ratkaisijaa ja Uutishuonetta. Ketä oikeasti voi kiinnostaa, kun Nina Mikkonen kertoo keittiössään miten minigrip-pusseja voi myös pestä? Köyhiä, mutta avuttomia kotiäitejä?
Nyt Nina-täti kertoo, että avoliitto on rintamakarkuruutta. Kun kyllähän se pitäisi konkreettisesti uskaltaa osoittaa jos rakastaa jotakuta. Eli maistraatissa käyminen on konkreettista, mutta esimerkiksi toisen luokse muuttaminen (avoliitto) sitten ei ole? Ja tietysti jaksoivat yhdessä muistuttaa, miten lapsella pitää olla eri sukupuolta olevat vanhemmat, kyllähän kaikki muu on ihan kauheeta ja väärin, turha edes tutkia koko asiaa. Ja melkein saattoi jo arvatakin, että ilmastonmuutoskin on Mikkosten mielestä joku vitsi, ainahan se ilmasto on muuttunut.
Tämän perusteella luulisi, ettei Mikkosten maailmalle tule jatkoa. He ovat kuin huono vitsi, joka jaksaa naurattaa hetken silloin tällöin, mutta liikaa kuultuna alkaa kyllästyttää.
Tosin tämän mielipidekavalkadin myötä on sekin vaara, että kaikki mahdolliset ilmastonmuutos-, avioliittokonservatismi- ja maanpuolustusänkyrät tunkevat äänestämään tälle jatkoa, jotta voisivat kuulla lisää änkyrähölötystä jossa kukaan ei edes yritä puhua välillä järkeä. Pitäähän sitä televisioonkin saada ohjelma, jossa esitetään koko ajan yhtä typeriä mielipiteitä kuin internetin keskustelupalstoilla.
|
|
