Olin jo kirjoittamassa, etten heinäkuussa kirjoittanut ainuttakaan blogimerkintää yhtään minnekään, mutta olinkin kirjoittanut junalippujen hinnoista. No, elokuussa en ole tätä ennen varmaan kirjoittanut yhtään blogimerkintää.
Eikä se suuremmin haittaa. Olen keskittynyt elämän ulkoistamiseen, mikä on sujunut kohtuullisesti. Olisi voinut sujua paremminkin, rannalla olisi voinut maata enemmän ja uida useammin. Vaikka aika kivasti olenkin viihtynyt piknikeillä, rannalla, vähän mökkeilemässäkin ja Ilosaaressa. Festarointia olisi voinut olla kyllä enemmän, vaikka olenkin vähän tympääntynyt siihen, ettei digijärkkäriä enää saa viedä oikein millekään festarille, ellei ole siellä töissä. Matkustaminen on jäänyt vähän turhan vähiin sekin, en ole tainnut päästä Joensuu-Helsinki-Turku -akselin ulkopuolelle vielä ollenkaan. Vaikka kivastihan se aika on mennyt näissäkin.
Syksyllä voisi ottaa vähän rivakamman asenteen asiaan jos toiseenkin, kuten bloggaamiseen ja opiskeluun kun elämän ulkoistaminen ei silloin ole ehkä yhtä kivaa.
Tänään kävin K:n kanssa opettelemassa skeittaamista Kalevassa. Mielestäni osasin jo aikanaan kruisailla laudalla jotenkin eteenpäin, mutta enää se ei oikein sujunut. Vajaan tunnin pyöriminen laudan kanssa virkisti muistia sen verran, että kotimatkalla jo rullailin pitkin katuja, törmäilemättä autoihin yms. Kotinurkalla eräs kevyesti juopunut mies kysyi, voisinko heittää jonkun tempun. Sitä ei ihan tällä kokemuksella vielä irronnut. Ehkä ensi kesänä voi yrittää jotain tämmöistä menoa vaikka.
Tänään ei taaskaan ollut täydellinen päivä. Tai epätäydellisyys kilpistyi pieneen, ärsyttävään yksityiskohtaan. Olin vasta aamupäivällä todennut ostaneeni viimeisen kuukauden aikana junalippuja melkein 150 eurolla. Se ei vielä oikeastaan ärsytä, onhan ihmisen päästävä paikasta toiseen.
Ärsyttämään alkoi siinä vaiheessa, kun olin noussut Tampereella 17:37 lähtevään lähijunaan, ja Riihimäellä samaisessa junassa olin leimaamassa lähiliikenteen lippua loppumatkalle. Juuri kun olin saanut sen leimattua ja menin istumaan, löytyi kaksi lähiliikenteen lippua, jotka molemmat olivat vielä voimassa. Käytin siis junalippuni ihan turhaan, kun sen olisi voinut säästää loppuviikkoon.
Ihan samoin kävi vasta Tampereelle lähtiessäkin: ehdin juuri ostaa automaatista lipun ja olin menossa junaan, kun asemahallin lattialla lojui lähiliikenteen voimassa oleva kertalippu, jolla olisi päässyt ilmaiseksi Hyvinkäälle asti. Kiukutti.
Arcade Fire etäältä
Mutta Arcade Fire ei kiukuttanut, kuuntelin koko keikan Senaatintorin ulkopuolelta. Loppukeikaksi pysähdyin Yliopistonkadun ja Unioninkadun risteykseen, josta kurkottelemalla näkyi vähän lavallekin. Aluksi viivyin portaiden ylätasanteella, josta järjestyksenvalvojat komensivat ihmisiä kauemmas aidasta kun tämä on maksullinen tilaisuus. Eikä sieltä edes nähnyt lavalle. (HS:n keikkajuttu)
Risteyksessa seisoskellessa tuli havaittua sattumalta taas vaihteeksi Suomen pikkuisuus: jutustelin aivan sattumalta tyypin kanssa, joka osoittautui opiskelukaverin työkaveriksi. Tuli myös testattua kuvaamista aidan yli longboardilla seisoskellen. Yllättävän hankalaa, vaati tasapainoa.
Yleisöä portailla.
Mutta kaikkiaan, mukava päivä tämäkin.
Lisäys: jäi taustalle pyörimään Maikkarin Televisa-ohjelma. Kohta ohjelmassa on väärinä vastauksina käyty läpi kaikki mahdolliset sukupuolielin-sananmuunnokset ja juontajan pokka on pettänyt. Voi Karin Pekkanen ja Anu Saukko sentään. Voisi olla Youtube-kamaa.
Katsoin aamupäivällä M.I.A.:n Born Free-biisin väkivaltavideon, enkä ollut kovinkaan onnellinen siitä että katsoin. Loppuun asti en viitsinyt sitä katsoa kun punatukkaisuus on itseäni lähin hiusten värin määritelmä. Blondiksi ei ole kukaan tainnut koskaan sanoa, hiusten väriä tarkoittaen.
Parina viime päivänä olen keskittynyt varsinkin piknikeillä istumiseen. Mikäs sen mukavampaa, paitsi jos onnistuu polttamaan itsensä. Ja auringonoton jälkeiset voiteet ovat tietysti siellä väärässä kaupungissa.
Niin ja ei ole tullut ostettua tuollaisia violetteja farkkuja.
Huomasin tänään kolumnin kirjoittamisen yllättävän vaivalloiseksi. Vaivalloisuutta edisti sekin, etten halunnut kirjoittaa niistä tavallisista asioista, joista bloggaan, vaan vaihtelun vuoksi jostain muusta.
Lähtötilanne kolumnille oli valmiina: näin eilen iltapäivällä kuinka auto ajoi pyöräilijän päälle rautatieaseman kulmilla, tai pyöräilijä ajoi auton alle. Molemmat ajoivat vähän varomattomasti. Mutta mitä tästä nyt voisi sanoa? Ei ole kiva, että kolaroidaan, olisi kiva jos kaikilla olisi kivaa? Lopulta päädyin moralisoimaan kevyesti nykyaikaista välinpitämättömyyttä.
Tänään on innostanut Empire of the Sun, jonka olen jotenkin tähän asti välttänyt, vaikka tuota biisiä on soitettu varmasti monet kerrat eri baareissa.
Houkuttaisi ostaa tällaiset violetit farkut, jos ne ei olisi noin kalliit. Enkä tiedä, riittäisikö pokka noiden käyttämiseen kovin usein. Olen vain kovin kyllästynyt nykyiseen, tylsään vaatevalikoimaani jossa on liikaa mustaa ja kaikkea tavallista.
Olen edelleen myös miettinyt, pitäisikö tästä päiväkirjabloggailusta luopua, mutta en aio. Aion kokeilla uusien juttujen etsimistä, uusiutumista ja uudistumista. Ja tämä on mainio tapa merkata ylös kiinnostavia juttuja, jotka muuten unohtaisi. Ehkä joskus tulevaisuudessa löydän täältä itselleni jonkin kivan kolumniaiheen.
Olen viikonloppuna kirjaimellisesti katsonut menneisyyteen ja lukenut vanhoja journalimerkintöjäni. Moista ei ollut oikeastaan tarkoitus harrastaa, mutta viime viikolla kun googletin kuvia upean ainejärjestömme upeaan lehteen, törmäsin muutamiin livejournalistani pullahtaneisiin kuviin. Aivan triviaaleilla hakusanoilla tuli muutama käsin kirjoittamani lappunen kuvatiedostona, joissa tosin ei ollut mitään erityisen noloa tai kummallista, mutta kuitenkin tuntui, ettei niiden tarvitse näkyä Googlen kuvahaussa.
Tarkemmalla lj:n katsomisella tulikin huomattua, että julkisia merkintöjä oli edelleen melkoisesti. Mulla on onneksi aina ollut aika tarkka linja siinä, etten kirjoita mistään kovin henkilökohtaisista asioista, mutta silti siirtelin aika reippaasti merkintöjä niin, etteivät ne ole enää julkisia. Parikymmentä melko turhanpäiväisen tuntuista jaarittelumerkintää poistinkin.
Aika usein niitä vuosien 2005-2007 merkintöjä lukiessa tuntui, etten enää nykyisin kirjoittaisi mitään tällaista pikkutarkkaa jaarittelua päivittäisistä tekemisistäni. Toisaalta silloin kirjoittelemisella on muutenkin ollut toisenlainen tarkoitus. Vanhoissa merkinnöissä on usein kommentteja, ja ihan kiinnostavia keskusteluja muiden kanssa. Niitä en poistellutkaan. Tuolloin ei vielä Facebookia tunnettu, joten oli luontevampaa keskustella journalissaan tai foorumeilla. Niissä on se ilo, että niiden kautta voi oikeasti tutustua uusiin, kiinnostaviin ihmisiin, kun taas mainitussa Facebookissa ei tuntemattomiin kovin helposti voi tutustua. Että sikäli ei kyllä harmita, että olen jaaritellut netissä jo vuosia sitten kaikenlaista. Toisaalta olisi voinut tehdä enemmän kaikkea muutakin, mutta mitäpä sitä ei aina keksisi menneisyydestä muutettavaksi.
Hain viime viikolla kuvajournalismia sivuaineekseni. Hakuajan päättyminen tuli yllättävän äkkiä keskiviikkona. Vielä muutamaa tuntia ennen hakuajan loppumista kirjoitin hakemuskirjettä ja printtasin hakemukseen tarvittavaa kuutta kuvaa harkkarissa. Kuvajournalismin sivuainetta voi hakea, jos on suorittanut tiedotusopin perusopinnot, tai saa ne suoritettua syksyyn mennessä. Hirveästi hakijoita ei siis pitäisi neljään tai viiteen paikkaan olla.
Mutta nyt viikonloppuna olen alkanut miettiä, oliko tuo hakeminen sittenkään viisasta. Olen aina ajatellut valokuvaamista kivana harrastuksena, jossa voi vähän kehittyä jos haluaa. Nyt jos siitä tuleekin sivu- tai tavallaan pääaineeni koska se korvaisi osan tiedotusopin opinnoista, se tulisi väistämättä olemaan muutakin kuin kiva harrastus. Pitäisi oikeasti osata kuvata ja kehittyä siinä. Toisaalta opiskelin kyllä valokuvaamista viime vuonna Lahdessakin, ja silloin se oli musta ihan mukavaa.
Suurin osa hakemukseen tarvittavista kuvista löytyi Flickristä, kuten tämä kuva missä yksi viimeisistä yöjunavuoroista on saapunut Joensuun asemalle syksyllä 2006. Tämä kuvien metsästäminen oli taas kerran hyvä muistutus siitä, että tähän mennessä kuvien panttaamisesta omalle koneelle ei ole seurannut mitään hyvää, vaan kaikki kannattaisi aina vaivautua työntämään Flickriin. Sieltä ne löytää itsekin paljon helpommin.
Urheilun seuraaminen ei kuulu yhtään ydinosaamisasioihini, mutta tätä Peetu Piiroisen mitalin juhlintaa on silti ollut mukavaa seurata. Ja paikoin hauskaakin: näyttää, että perinteisen pitkän linjan urheilutoimittajilla on lumilautailijan mitalissa jonkin verran sulateltavaa, vaikkakin ihan vilpittömän iloisessa ja hämmästyneessä hengessä.
Peetu merellä. Kuva: Battery Energy Drink
Ilta-Sanomissa lumilautailijoista puhutaan hippiporukkana, onneksi sentään aika ironiseen sävyyn. “Perinteisesti hiihtopummeja on kutsuttu linnaan pilvenpoltosta.”
Päivän vähemmän hauskaa on ollut tämä uutinen: maa- ja metsätalousministeriö kippaa 130 000 euroa nettisivulle, jonka ainoa tarkoitus on sianlihan menekin edistäminen. Tätä ennen samalle nettisivuille on kipattu rahaa jo yli 200 000 euroa. Helvetti oikeasti, tuollaiselle yhdelle nettisivulle ainakin 340 000 euroa.
Minäkin osaisin kyhätä tuollaisen saitin muutamassa päivässä Wordpressillä, enkä todellakaan kehtaisi laskuttaa siitä kuin maksimissaan muutaman tonnin ja sekin tuntuisi jo aika ahneelta. Vähän lisää rahaa niin voisin kirjoittaa nuo propagandaosiotkin. Jos saisin tuon koko 340 000 euroa, voisin kerran kuussa pukeutua possuksi ja käydä huutelemassa kaupungilla että syökää sikaa, saatana.
Tuota rahanjakopoliittista ärtymystä lukuun ottamatta viime päivinä onkin ollut ihan mukavaa. Tiistai-iltana löysin itseni Senssistä, aika nuorisopainotteisesta yökerhosta. Siellä oli Aamupoikien keikkakin, mutta sen katsominen jäi hiukka vähemmälle koska baaritiskille piti jonottaa puoli tuntia.
Keskiviikkona ei sitten ollutkaan niin mukavaa, mutta illalla jaksoin sentään tutustua erilaisiin kaupasta saataviin pastoihin. Meikkis keskiviikosta naamakirjassa: “mikä ihana päivä taas tänään olikaan. Eilisestä pikku Senssi-illasta huolimatta heräsin tietysti seitsemältä aamulla, kävin parin tunnin lenkillä ja mietin viestinnän teorioita. Samalla otin kännykkäkameralla muutaman upean luontokuvan.
Tekstinhuollon ja oikeusteorian luennoilla mietin, että onpa helppoja ja loogisia nämä kaikki asiat. Oikeastaan niin helppoja ja loogisia, etten viitsinyt luennoille mennäkään. Illalla olen vielä käynyt luovuttamassa verta, siivonnut, leiponut pullaa, tehnyt karjalanpaistia, keksinyt uusia upeita teorioita viestinnästä ja oikeudesta ja lukenut pari pikku kirjaa. Joskohan tässä vielä lahjoittaisi vähän rahaa hyväntekeväisyyteen.”
Blogin ulkoasuasiat ovat vähän edenneet: löysin helpon tavan laittaa tänne taustakuva. Olen vain miettinyt, että onkohan tällaiset hiukka häiritsevät taustakuvat jotenkin liian viime vuosikymmentä? Toisaalta onhan nämä Twitterissäkin suosittuja. Lisäksi olen hämmästynyt siitä, että tätäkin jaarittelublogia on jaksanut edelleen joku käydä lukemassa. Se on tietysti iloinen asia, mutta kun tämä jaarittelu tuntuu olevan niin hakoteillä että itsekin kyllästyn. :p
Sunnuntaipäivä on alkanut mukavan leppoisasti. Vaikka tällä jaksolla onnistuinkin työntämään luentoja joka aamulle ja yliopistolle pitäisi raahautua viimeistään kymmeneksi joka päivä, ovat maanantai ja perjantai sentään ohjelmaltaan aika keveitä. Eli huomiseksi ei tarvitse tehdä mitään.
Niinpä voi rauhassa keskittyä Radio Helsingin ja Lasse Kurjen kuuntelemiseen ja sunnuntain lehtiin. Ja näiden ohella voi myös katsoa livenä, kuinka suomalaiset ja muutkin skeittaavat Tallinnassa. Tosin lähetys tuntuu vain pätkivän aina välillä. Ja kylläpä siellä skeittaajaa kaatuilee ihan koko ajan.
Päivän Hesarissa Lempäälän Ideapark mainostaa itseään “valtakunallisena matkailukohteena”. Uudenmaan sairaanhoitopiiti kaipaa osastolääkäriä mielialahäiriökeskukseen ilmoituksella, jossa on kuva linjan 10 ratikasta. Sinänsä sopivaa, että raitiovaunussahan niitä Helsingin terveyskeskuksen psykiatriaosaston potentiaalisia asiakkaita usein saakin kohdata.
Päivän Hesarissa yritetään tietysti mainosten lisäksi käydä taas läpi kaikki inhimillisen elämän ajankohtaiset asiat. Toimittaja on käynyt Saaristomerellä jäänmurtajalla katsomassa, kuinka jää murtuu jäänmurtajan edessä. Toisaalla kerrotaan, kuinka maailmassa on edelleen liikaa ydinaseita, Obamalla on kiirettä, viranomaisten tuottamaa tietoa yritetään jalostaa netissä edes jotakuta kiinnostavaan muotoon nettinörttien toimesta ja kuinka lähiruoka on nyt in. Keski-Espoon kouluissa taas on paikoin liian paljon maahanmuuttajia ja Pohjanmaalla Vaasa ja Seinäjoki kilpailevat keskenään.
Nuo kaikki jutut sinänsä ovat ihan hyvin kirjoitettuja ja asiallisia, ei valittamista, mutta eivät mitenkään erityisen päräyttäviä. Mietin äsken, mistä se johtuisi, ja taisin keksiäkin. Nuo kaikki asiat ovat sellaisia, joissa ei oikeastaan ole ainakaan minulle mitään erityistä uutista. Ydinaseita maailmassa on ollut liikaa jo vuosikymmeniä, viranomaisten tilastoista tuotettavaa dataa on hypetetty tietyissä sosiaalisen median osissa vaihtelevasti vuosia ja lähiruokaa on kehuttu blogeissa jo aika pitkään.
Maahanmuutosta on jauhettu viime vuosina haukotuksiin asti, eikä kahden lähekkäin olevan kaupungin kilpailuasetelma jaksa kovin yllättää. Jäänmurtamisesta ei sentään ole erityisen paljoa jauhettu viime aikoina, mutta olen innostunut seuraamaan laivoien liikkeitä laivaseurantapalvelusta, josta näkyvät tietysti myös jäänmurtajien liikkeet. Hesari pyrkii toki parhaansa mukaan tuottamaan kaikkiin näihin aiheisiin lisäarvoa journalismin keinolla, jossa toimittaja lähetetään haastattelemaan jotakuta asianosaista ja toivotaan, että asianosaisesta saadaan irti jotain uutta ja kiinnostavaa.
Tosin on Hesarissa kaikkea sellaistakin, josta en ole kauheasti mitään kuullut, kuten miesten cheerleading jolla on Suomessa parikymmentä harrastajaa. Jutun kuvaan ei näistä ole saatu ensimmäistäkään. Oikeastaan urheilusivut kokonaisuudessaan ovat sellaista, josta en ymmärrä mitään. Enkä uusien kirkkojen suunnitteluunkaan ole erityisen perehtynyt.
Viime aikoina olen innostunut laivoista. Tähän sopiikin hyvin se, että ilmoittauduin maaliskuuksi risteilylle. Koska ilma eikä sijainti eivät oikein suosi laivoihin tutustumista, olen katsellut niitäkin internetistä. Harmi, ettei näissä tekijänoikeudettomissa kuvissa ole kuin tällaisia muinaisia laivakuvia.
Alaskalaistyylinen öljytankkeri vuonna 1973 jossakin merellä.
Laivamaskottikissa ja -koira Sydneyssä 1940.
Omituisen nykyaikaisen näköinen höyrylaiva. Ehkä se johtuu tuosta väristä.
Päivitys! Näköjään olen vähän liiankin innokkaasti keskittynyt näihin skeittaajiin ja lehtiin, otin muutama tunti jäätelön sulamaan ja tuossahan se oli takanani ikkunalaudalla vielä äskenkin. Onneksi pakkaus oli tiivis.
Nyt jos kaikki menee kuten pitäisi, siirtyy päiväkirjahenkisempi kirjoittelemiseni smoothisti lj.viima.net -osoitteesta tälle sivulle. Muutokseen ei ole juuri muuta syytä kuin tuon aladomainin jatkuva pätkiminen, johon syytä en ymmärrä. Nämä pääsivun osoitteet toimivat yleensä ongelmitta.
Toisaalta en kyllä edelleenkään oikein tiedä, mistä kaikesta päiväkirjailisin. Vakaasti tiedän lähinnä aiheet, joista en tule kirjoittamaan, kuten kaikenlaisista henkkohtaisista ihmissuhdeavautumisista. Mutta jäähän tuohon vielä hiukka valinnanvaraa, voin kirjoittaa vaikka vaatteista tai opiskelusta. Tai ylipäänsä kaikesta kivasta.
Sikäli tämä uusi osoite käynnistyi hauskasti, että aiempaa Paavo Väyrysestä ilakointiani lainattiin Aamulehden Sunnuntai Asiat -liitteen blogipoimintojen palstalle. Annoin nyt koko Pirkanmaalle epäilemättä poliittisesti valveutuneen ja älykkään kuvan itsestäni. Lainaukseen kysyttiin kyllä lupa oikein asianmukaisesti.
Tässä blogissa olisi vielä vähän puuhasteltavaa: ulkoasua voisi säätää ja lykätä mainoksia johonkin kulmaan, pitäähän sitä jokainen ropo haalia minkä vain saa. Pitäisiköhän tökätä joku kuva naamastaankin johonkin nurkkaan, vai alkaisikohan tuntua liian epämukavalta ja narsistiselta.
Blogin nimi vaihtui myös. Tavoiteaika ei ole varmastikaan edusta säihkyvintä luovuutta, varsinkaan kun aio juosta maratonia, mutta muistuttaa kuitenkin kivasti yliopisto-opiskelijaa siitä, että oikeastihan elämässä on vain yksi tavoiteaika: kaikkien kivojen asioiden tekeminen ennen kuin aika itsestä jättää. Osoitejatkeeksi valikoitui sattumalta tuo /xx/, koska jossain vaiheessa kuitenkin kyllästyn tavoiteaikaan ja haluan vaihtaa sitä, mutten halua vaihtaa osoitetta.
Viime viikkoina olen taas ollut innoissani Flickrin käytöstä. Flickr-innostukseni on kausittaista: välillä kuvasivulla ei jaksa juurikaan pyöriä. Viime viikkoina olen kipannut sinne kasoittain kuvia, joilla ei ole hirveästi merkitystä itselleni. Niinpä ne voi Flickriin lataamisen jälkeen poistaa kokonaan kovalevyltä tilaa viemästä. Ja vaikkeivat kuvat itseäni niin innostaisikaan, voi niistä olla jollekin muulle jonkinlaista hyötyä tai iloa.
Eilen havahduin myös kuvien tilastojen äärellä siihen, että aivan piakkoin 1000 kuvaani on katsottu yli sata kertaa. Rajasta puuttuu vielä viitisentoista kuvaa, nyt 99 katselukerrassa on kuva tästä Kontulassa olevasta puutarhaliikkeen pihasta, jossa kasvihuoneen seinässä on kiinnostavan näköinen maalaus.
Lisäksi olen ollut innoissani mm. Phoenixista, esimerkiksi If I Ever Feel Better -biisinsä letkeästä menosta.
Sitä olen muuten kanssa tämän blogin kanssa miettinyt, että miten tämän kuvittamisen oikein hoitaisi. Pidän muotiblogien tavasta, jossa joka merkinnässä on kuva, koska kuitenkaan kaikki eivät jaksa pitkiä tekstijaarituksia lukea. Onpahan jotain katsottavaa. Ja se näyttää kyllä visuaalisesti mukavammalta kuin pitkä, harmaa tekstimeri, joka tämänkin jaarituksen yläreunassa velloo. Toisaalta minä en viitsi alkaa mihinkään päivän asu -henkisten kuvien jakamiseen koska se ei ole kovin kiinnostavaa, vaan alkaisi enemmänkin ehkä nolottaa, ainakin tällä hetkellä. Ehkä alan lisätä merkintöihin sattumanvaraisesti vaikka söpöjä kukka- ja kissakuvia.
Ehdottomasti päivän hauskin poliittinen uutinen: Paavo Väyrynen lähtee keskustan puheenjohtajakilpaan, ja voi siis nousta pääministeriksi. Siinäpä vasta näkemystä ja kokemusta maan johtoon!
Voin jo kuvitella ihmisten tuhisevan illalla televisioiden ääressä, että voi jumalauta nyt oikeesti, eikö se ikinä lopeta. Varsinkin siinä vaiheessa kun Väyrynen kajauttaa tiedotustilaisuudessaan Hesarin mukaan:
“Väryseltä, 63, kysyttiin myös, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle. “En koskaan”, Väyrynen vastasi.”
Väyrystä kannattaa pääministeriksi Facebookissa jo 95 henkeä ja määrä senkun kasvaa koko ajan!
(tämä blogi tässä osoitteessa siirtyy jossain vaiheessa ajasta iäisyyteen, jahka saan pystytettyä uuden viima.net/xx -osoitteeseen. Tosin en ajatellut sen olevan tuo xx, mutta eipä tuokaan olisi hassumpi, oikeastaan. Ilmoitan täällä kun ilmoitettavaa on.)
