Mediahistoria, Sanomia kaikille, Suomen lehdistön historia -muistiinpanoja
Muistiinpanoja kirjasta (sivut 68 – 208): Tommila, Päiviö & Salokangas, Raimo (1998) Sanomia kaikille: Suomen lehdistön historia ja muuta aineistoa Suomen lehdistön historiasta.
Tulostettava PDF-tiedosto, sisältää myös jälkimmäisen sivun (mediahistoria 2, linkki alareunassa).
******
Uusia aatteita ja Venäjän painetta (1880 – 1900 noin)
Nuorsuomalaisuus nousi, tasa-arvon, demokratian ja yleisen äänioikeuden ajamista. Suomen kielen asema ruotsin rinnalla oli nuorille selviö. Jyväskyläläinen Keski-Suomi oli ensimmäinen nuoren polven, nuorsuomalaisten, äänitorvi, toimittajiksi 1886 radikaalit kirjailijaveljekset Juhani Aho ja Pekka Brofeldt. He herättivät liikaa pahennusta ja väistyivät Kuopioon Savo-lehteen muutamaa vuotta myöhemmin. Pahnnusta aiheutti myös veljesten seuraaja Eero Erkko, joka kritisoi kirkkoa ja uskontoa.
Nuoret ottivat tavoitteekseen saada oma lehti Helsinkiin. Tavoite toteutui 1889, jolloin Eero Erkko lähetti markkinoille Päivälehden näytenumeron. Sen ympärille kerääntyi nuoria kirjailijoita ja taiteilijoita, mm. Eino Leino ja Jean Sibelius. Päivälehden taustalle perustettiin osakeyhtiö 1890 ja 1904 se sai toimitalon Ludviginkadulta. Lehti lakkautettiin kesäkuun 1904 lopussa. Päivälehden seuraaja Helsingin Sanomat aloitti toimintansa saman vuoden syksyllä.
“Helsingin Sanomain edeltäjä Päivälehti perustettiin vuonna 1889 nuorsuomalaisten sanomalehdeksi. Nuorsuomalaisuus oli aatesuunta, joka kehittyi 1800-luvun lopulla fennomaanisen (suomenmielisen) liikkeen piirissä. Radikaali ja vapaamielinen nuoriso erkani omaksi ryhmäkseen varovaisemmista vanhasuomalaisista.” Lähde: Sanomanews.com
Moni nuorsuomalainen lehti maakunnissa menestyi taloudellisesti huonosti, eivätkä julkaisut olleet pitkäikäisiä. Nuorsuomalaiset yrittivät vallata vanhasuomalaisia lehtiä. Osa valtauksista onnistui, jolloin vanhasuomalaiset perustivat kilpailevia lehtiä.
Vanhasuomalaiset sanomalehdet, työväenlehdistö, Bobrikovin sensuuri
Suomalaisen puolueen vanhempi polvi puolustautui. Uusi Suometar julisti kielitaistelun välttämättömyyttä ja suomalaiskansallisuutta puolustaen kirkkoa, uskontoa ja moraaliarvoja, eikä mm. naisten tasa-arvoa hyväksytty. Nuorsuomalaisia sanomalehtiä oli määrällisesti paljon, mutta se johtui myös niiden lakkautuksista sensuurin vuoksi ja vanhasuomalaisten lehtien paremmasta pysyvyydestä.
Työväenlehdet halusivat olla puolueen ja aatteen aseita ja vetää alinta yhteiskuntaluokkaa taistelemaan oman asemansa parantamiseksi. Sosialistinen näkemys alkoi levitä voimakkaammin 1890-luvulla. Työväenliikkeellä oli samanlainen tarve levittää aatettaan kuin nuor- ja vanhasuomalaisillakin. Vaasalainen Suupohjan Työmies oli ensimmäinen työväenlehti ilmestyen 1883-1885.
Työmies alkoi ilmestyä Helsingissä 1895. Ensin Työmies oli maltillinen viikkolehti, kunnes 1899 se muuttui radikaalimmaksi ja alkoi ilmestyä kuudesti viikossa. 1900 Työmiehen päätoimittajaksi tuli Edvard Valpas-Hänninen, joka korosti luokkataistelua ja eroa porvarillisiin puolueisiin. Lehti selitti sosiaaliset epäkohdat luokkaristiriidoilla ja kritisoi voimakkaasti kirkkoa ja uskontoa. Sensuuri karsi lehteä, mutta sitä ei lakkautettu koska se ei voimakkaasti puuttunut Venäjän-politiikkaan. Muiden työväenlehtien tapaan Työmies oli vain osin puolueen omistama, mutta puolue antoi silti lehdelle aatteellista ohjausta.
Suurlakkovuotena 1905 Suomessa ilmestyi kolme suomenkielistä työväenlehteä (Hki, Turku, Tampere) ja yksi ruotsinkielinen. Maltillinen Venäjä-kirjoittelu säilytti lehdet edelleen hengissä Bobrikovin sensuurista huolimatta. Bobrikovilla oli diktatoriset valtuudet valvoa suomalaista lehdistöä, ja hän myös hyödynsi oikeuttaan puuttumalla varsinkin Venäjää koskevaan arvosteluun. Lehdistä poistettiin uutisia, virkkeitä ja sanontoja. Poisto ei olisi saanut näkyä, mutta lehdet oppivat kiertämään tätä lisäämällä mm. viivoja tai täysin vierasta tekstiä keskelle artikkelia. Sensuuri kolhi varsinkin nuorsuomalaisia lehtiä, mutta myös maltillisen linjan (myöntyvyys Venäjän suuntaan auttaisi Suomea säilyttämään itsehallintonsa) vanhasuomalaisten Uusi Suometar pelkäsi lakkauttamistaan.
****
Lehdistön kasvutekijät 1870 – 1910
Sanomalehdistön voimakas kasvu alkoi 1870-luvulla. Sanomalehtien yhteenlaskettu levikki 1870 oli 27 000, 1900 jo noin 250 000 ja 1920 noin 600 000. Kasvua tuottivat Suomen väkiluvun kasvu, yhteiskunnallinen aktivoituminen, uudistustoiminta ja kansakoulun lisäämä lukutaito. Suomenkieliset koulut kasvattivat sivistyneistöä ja keskiluokkaa.
Lehtien kasvu lisäsi toimittajien tarvetta. Toimittajista suurin osa oli suorittanut akateemisen loppututkinnon jo 1860-luvulla. Kasvun myötä toimittajiksi tuli myös ylioppilaita, ja työväen lehtiin saatiin väkeä järjestötoiminnan kautta. Aikakaus-, ammatti- ja erikoislehdet vaativat toimittajalta asiantuntemusta.
Vuosisadan vaihteessa lähes puolella lehdistä oli 2-3 toimittajaa, kun aiemmin lehtiä oli usein tehnyt pelkkä päätoimittaja. Varsinkin ulkomaantoimitukset alkoivat eriytyä muusta toimitustyöstä. Päätoimittajat osallistuivat usein yhteiskunnalliseen toimintaan ja ajoivat aatettaan myös lehden ulkopuolella. 1890 sanomalehdissä oli 124 ja 1905 244 toimittajaa (ansaitsivat leipänsä).
Painokoneiden kehitys: Gutenbergiläisellä käsiprässillä voitiin painaa max. 250 kappaletta tunnissa. Pikapainokoneella 1840-luvulla saavutettiin 1000 – 2000 kappaleen tuntivauhti. Sähkö otettiin kirjapainossa käyttöön 1892 (kuopiolainen Backmanin kirjapaino), 1904 sähkö oli jo korvannut miesvoiman suurimmassa osassa kirjapainoja. Rotaatiopainokoneilla (ensimmäinen HBL:ään 1896) saavutettiin 10 000 kappaleen tuntinopeus. Helsingin suuret lehdet ottivat uudet painoinnovaatiot käyttöön ensimmäisinä. Suomeen alkoi 1870-luvulta alkaen nousta paperitehtaita, kun paperin valmistaminen puusta keksittiin.
Välimatkojen lyheneminen nopeutti uutisten leviämistä ja sanomalehtien jakelua 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Autoliikenteen alkaminen 1920-luvulla toi rautateiden ulkopuoliset alueet tavoitettavammiksi. Lehtien kotiinkanto alkoi yleistyä kaupungeissa 1870-luvulla ja tuli tavaksi vuosisadan loppuun mennessä. Suhteellisesti eniten informaation kulkua nopeutti kuitenkin sähkölennätin. Suomen ensimmäinen lennätinlinja rakennettiin Pietarista Helsinkiin 1855. Puhelin nopeutti myös toimitustyötä: ensimmäinen puhelinlaitos rakennettiin Helsinkiin 1880.
Aikakauslehdistön nousu
1800-luvun alussa lehti ei eronnut kooltaan isoista kirjoista, ja lehtien vuosikerrat oli usein tapana säästää. 1800-luvun puolivälissä sanomalehti alkoi kuitenkin kasvaa kirjoja suurikokoisemmaksi. Aikakauslehdet puolestaan jäivät kirjakokoon.
- sanomalehden kriteerejä: säännöllinen ilmestyminen (väh. 3 nroa/viikko), ajankohtaisuus, julkisuus, luonteen kollektiivisuus.
- aikakauslehden kriteerejä: väh. 4 nroa/vuosi, julkinen, jatkuva, vähemmän ajankohtainen, voi olla yhden asian lehti.
Suomalaisesta aikakauslehdistöstä voi puhua 1830-luvulta alkaen. Tosin sana aikakauslehti tuli käyttöön vasta 1890-luvulla, sitä ennen puhuttiin sanomista tai aikakirjoista. 1782 – 1820: Mnemosyne, aikakauslehdistön kokeilun aikaa. 1830-luvulta 1870-luvun loppuun: yhtäjaksoisesti ilmestyvän aikakauslehdistön varsinainen syntyaika. 1830-l. puoliväli: kolme uutta aikakauslehteä, jotka kestivät vain muutaman vuoden. 1880 – 1910: voimakas kasvu ja monipuolistuminen.
Suomenkielisten lehtien määrä kasvoi merkittävästi ruotsinkielisiä suuremmaksi. Moni lehti ilmestyi vain muutaman vuoden, vakaimman aseman saavuttivat ensimmäisenä uskonnolliset lehdet, osuus ajanjakson lehdistä lähes puolet. Kristillis-siveellinen sisältö oli ollut tavallista sanomalehdissäkin pitkin 1800-lukua.
Aikakauslehdistön jaottelua:
1. yleislehdet
2. toimialalehdet
3. ammattilehdet
4. viihdelehdet
5. erikois- ja harrastelehdet.
Uudentyyppiset kuvalliset lehdet nousivat suosioon 1840-luvulta lähtien maailmalla. Suomessa ensimmäiset kuvalehdet ilmestyivät 1850-luvulla, mm. Topeliuksen avustama lastenlehti Eos (1854 – 1862).
Voimakas kasvu ja monipuolistuminen
Kirjapainot paranivat, 1880-luvulta alkaen aikakauslehdistön edellytykset paranivat merkittävästi. Koulutustaso nousi, ammattiryhmät laajenivat ja uusia syntyi, mikä tuotti tarpeita erikoislehdille. Yhteiskunta muuttui, tarvittiin opastusta uusilla aloilla. Sanomalehdet osaltaan toivat markkinarakoa aikakauslehdille keskittyessään entistä uutismaisempaan aineistoon ja lisätessään ilmoitusmyyntiä. Lisäksi aikakauslehdistöä voimisti kustannustoiminnan organisoituminen. Kansankirjastoverkko viisinkertaistui 1890 – 1915, lehtien myynti rautatieasemilla alkoi vuosisatojen vaihteessa.
“1910: Kustannusosakeyhtiö Otava, Sanoma Osakeyhtiö, Werner Söderström Oy, Uuden Suomettaren Oy ja Hufvudstadsbladet Ab sekä eräät muut yhtiöt ja yksityiset perustivat 10. syyskuuta 1910 Rautatiekirjakauppa Osakeyhtiön, jonka toiminnan tavoitteeksi määriteltiin “sanomalehtien ja kirjallisuuden kauppa etupäässä Suomen rautatieasemilla”. 1911: Uusi yhtiö avasi heti vuoden alkaessa 30 kioskia ja muuta myyntipistettä eri asemille. Vuoden aikana avattiin kuusi uutta kioskia, korjattiin entisiä ja pestattiin useisiin juniin poikia myymään lehtiä.” Lähde: R-kioskin historia.
1900-luvun alkuvuosikymmeninä suurin lehtiryhmä oli uskonnolliset lehdet, joskin osuus painui neljännekseen kaikista. 1906 perustettiin sanoma- ja aikakauslehden välimaastossa liikkunut Kotimaa puolustamaan luterilaista kirkkoa. Gummerus oli ensimmäinen merkittävin aikakauslehtikustantaja: Gummeruksen kustantama, kristillistä arvomaailmaa tukenut Kyläkirjaston Kuvalehti (1888-1917) saavutti parhaimmillaan 20 000 kappaleen levikin. Kristillis-siveellisen arvomaailman mentyä muodista ja kilpailun koventuessa, korvasi Kyläkirjaston Otavan kustantama Suomen Kuvalehti (1916-)
10.09.2010
Kommentit