Mikkelin yökerhot keskittyvät

Mikkelin yöravintoloiden tarjonta keskittyi jälleen entistä enemmän yhden firman haltuun, kun JP-Ravintolat osti Porrassalmenkadun ja Vilhonkadun risteyksessä toimivan London Mikkelin koko liiketoiminnan tamperelaiselta Gastromax Oy:ltä.

Londonin liiketoiminta siirtyi JP-Ravintoloille 25.4. alkaen, ja toimintaa jatketaan aiemman toimintakonseptin pohjalta. Tiedotteen mukaan London olisi jatkossakin tasokas aikuisten ihmisten yökerhokokonaisuus, josta löytyy sekä pubimainen baari että club. Londonin ikäraja on [...]

Kisabaari suljettuna

Jokin Mikkelin kaupunkijulkaisuista kehui aikanaan Kisabaaria kaupungin parhaaksi baariksi hienon tunnelmansa vuoksi. Myöhemmin arveltiin, että baarille kävisi uuden tupakkalain myötä huonosti, kun pieneen baariin ei tupakointitiloja mahdu ja vakioasiakkailla on tapana sauhutella reippaasti.

Maaliskuun 2008 lopulla Kisabaari olikin jo suljettu. Mutta tarkemmin katsottuna ovessa olikin lappu, jossa kerrottiin sulkemisen johtuvan vain putkiremontista. Mitä ilmeisimmin Kisabaarin [...]