Kaisloja Kaihunlahdella marraskuussa 2008. Testikännykän (Nokia 6210) kameralla otettu kuva.
|
|||||
|
Kaisloja Kaihunlahdella marraskuussa 2008. Testikännykän (Nokia 6210) kameralla otettu kuva. Urheilupuiston naapurissa olevaa Hänskin kenttää aiotaan lopulta kehittää. Muistaakseni tämäkin asia on ollut pohdiskeltavana vähintään vuosia, ellei jo vuosikymmeniäkin, mutta Mikkelin paikallispolitiikka on tunnetusti varsin, no, hidastempoista. Nyt Hänninhautaan aiotaan saada tekojää ja jonkinlainen monitoimikenttä. Hanke maksaa reilut 2 miljoonaa euroa, mistä puoli miljoonaa pitäisi tulla valtiolta. Valmista pitäisi olla lokakuussa, jolloin tekojäätä pitäisi päästä käyttämään. Aiemmin [...] Visulahden matkailukeskus saa uutta vahvistusta, kun Anttolan suunnalla tähän asti sijainnut Xon-elämyspuisto siirtyy toimimaan Visulahdessa jo tulevana kesänä. Länsi-Savon mukaan Xon-puisto rakentaa Visulahteen kolme uutta paintball-kenttää, terassiravintolan sekä laitepihan entisen minimaan ympäristöön. Elämyspuiston uutuuksiin kuuluvat muun muassa mekaaniset rodeohärät, sumopuvut sekä moottoripuiston aktiviteetit kokonaisuudessaan. Ylen uutisissa puiston omistavan Desipio Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Toivanen sanoo, että muutolla [...] Länsi-Savo kirjoitti eilen Helsingin ja Mikkelin välisistä yhteyksistä aamuisin. Mikkelistä Helsingin suuntaan pääsee aamulla jo melko tiuhaan niin junalla kuin bussillakin, mutta toiseen suuntaan kulkeminen on vaikeampaa. Aamun ensimmäinen juna Helsingistä saapuu Mikkeliin vasta 10:54.VR:n edustaja kertoo uutisessa, ettei aikaisempaa yhteyttä ole tulossa ainakaan ennen vuotta 2012. Linja-autoyhteydet eivät ole sen parempia: ensimmäinen pikavuoro Helsingistä on Mikkelissä [...] Lupasin maaliskuussa pitää silmällä Mikkeli-aiheisia blogeja, erityisesti Blogilistalta löytyviä. Tuolloin sillä saralla ei ollut paljoakaan esiteltävää, mutta reilussa puolessa vuodessa tilanne on muuttunut. Nyt lokakuussa 2006 Blogilistan Mikkeli-osastosta löytyy peräti 5 blogia, joista vain yksi, eli tämä, on minun. Eli ihan peräti neljä muuta paikallisblogia kaipaa käsittelyä. Käsiksi siis! Ensimmäisenä listalla on Koulupäiviä Ihastjärvellä -blogi [...] |
|||||
|
Copyright © 2010 Mikkeli-blogi - All Rights Reserved · · Timo-Pekka Heima - viima.net · · Baarit ja ravintolat · · |
|||||