Listasin keskustelua ajatellen aktiivisesti päivitettyjä, viestintää ja mediaa käsitteleviä blogeja, joita olen itse seuraillut ja jotka voivat olla muillekin hyödyllisiä. Lista voi vielä täydentyä, ja lisääkin voi ehdottaa kommentilla tai Twitterissä.

Toimittajia ja toimitusalan seurantaa

- Merkintöjä mediasta, varsinkin journalismin vähemmän mairittelevien ilmiöiden ruodintaa

- Johanna Vehkoo, tulevaisuuden journalismin sanansaattaja.

- Mari Koo, juttuja varsinkin kuluttajanäkökulmasta.

- HS:n Next-blogi näyttää suuntaviivoja datajournalismiin ja muihin digitaalisen journalismin keksintöihin.

- Alma Median blogi, kirjoittajina vaihtelevasti toimittajia, päätoimittajia ja muita almalaisia.

- Avoin Yle, oma kuvaus: “Täällä yleläiset keskustelevat kanssanne ja vastaavat kysymyksiinne.”

Digitaalinen media, tulevaisuus

- Harto Pönkä avaa blogissaan sosiaalisen median käyttötapoja niin kouluja kuin työelämääkin ajatellen.

- Tuija Aalto ruotii Tuhat sanaa -blogissaan edelleen pätevästi ja asiantuntevasti niin journalismia kuin digitaalista mediaakin.

- Tietokirjailija Petteri Järvisen blogi Havaintoja digimaailmasta

- Vierityspalkki.fissä blogataan varsinkin verkkopalveluista, kehittämisestä ja toimivuudesta, hieman teknisempi näkökulma.

Viestintä ja markkinointi

- Anja Alasilta kirjoittaa terävästi viestinnän ohella myös yhteiskunnasta.

- Katleena Kortesuon Ei oo totta tarjoaa mallia siihen, kuinka blogata luontevasti.

- Vapa Media on varsin hyvä haistelemaan uusimpia tuulia nettimaailmasta. Oma kuvaus: “Vapa Media on Suomen ensimmäinen strategisen verkkoviestinnän suunnitteluun keskittynyt sisältötoimisto.”

- Viestintätoimisto Deskin blogi

- Procomin blogi Pilkun paikka

- Jari Juslénin Akatemia.fi katsoo verkkoa varsinkin kaupallista hyödyntämistä ajatellen.

- Inforin blogi. Oma kuvaus: “Kyseessä on asiantuntijablogi ja se tulee seuraamaan viestintäalan tutkimuksia, tekemään avauksia ja kommentoimaan viestinnän ja valmennuksen ilmiöitä.”

Olivatko nämä jälleen netti- ja somevaalit? Osittain. Katsotaan, miltä vaalitulos näyttäisi Aamulehden uutiskommenttien perusteella, kun olen taas lukenut niistä joulu- ja tammikuussa työkseni erittäin suuren osan.

Kommenttianalyysin perusteella Väyrynen oli vahvin, aivan perässään Soini ja Haavisto. Niinistön kannattajat loistivat täysin poissaolollaan, häntä kannatettiin vähemmän kuin Essayahia. Haaviston menestyksessä verkkokampanjoinnilla oli merkittävin rooli. Hän pystyi samaan, mihin perussuomalaiset, vaikkakin verkon areenat ovat näillä kahdella taholla aivan erilaiset. Kun perussuomalaiset löytyvät kannattajansa keskustelupalstoilta ja uutisten kommenttiosioista, Haaviston ja vihreiden kannattajat ovat aktiivisina Facebookissa ja tekevät tyylikkäitä, hipsterimakuun meneviä nettisivuja.

Vaalin tulos saisi olla myös oppitunti niille median edustajille, jotka menevät lukemaan oman tai jonkin muun median keskustelupalstaa, ja ajattelevat sen jälkeen kuunnelleensa kansan ääntä. Sen kansan äänellä Niinistöä ei olisi äänestetty juuri lainkaan.

Olivatko nämä ei-vaalit? Varmasti. Väyrynen, Soini ja Haavisto ovat jokainen suurten “ei ikimaailmassa sitä”-tunteiden herättäjiä, kuten myös Lipponen. Tämä, ja tästä varmasti osin seurannut taktikointi vaikutti varsinkin Haaviston ja Väyrysen sijoituksiin.

Presidentinvaaleissa jatkui viime vuosina voimistunut yhteenotto arvoista: vapaamielisistä ja konservatiivisista. Tällä rintamalla perussuomalaiset on perinteisesti ottanut yhteen vihreiden ja sittemmin myös uudistuneen vasemmistoliiton kanssa, rkp:n kiilatessa apajille. Biaudetin ja Arhinmäen kampanjassa näkyi viitteitä yrityksestä ottaa arvot lyömäaseeksi, kun nämä hyökkäsivät Soinia ja perussuomalaisten maahanmuuttokriitikoita vastaan. Tämä taktiikka ei toiminut, eikä se ansaitsekaan toimia, koska koko kansan on koettava presidentti omakseen.

Kun ehdokas lyttää kolmanneksi suurimman eduskuntapuolueen (ps.), lähdetään silloin hajoittamaan yhtenäisyyttä. Tämä varmasti selittää osaltaan Haaviston menestystä: hän oli aidosti rakentamassa rohkeasti keskustelua kaikkiin suuntiin. Ja konservatiivista linjaa edusti nyt Väyrynen, joka työnsi vaisusti kampanjoineen Soinin sivuraiteelle. Näissä vaaleissa oli mielenkiintoista myös se, että Soini joutui pitkästä aikaa puhumaan tappiomielialalla. Kun Ylen lähetyksessä Väyryseltä kysyttiin, että kannattiko lähteä kampanjaan, olisi kysymys kannattanut suunnata pikemminkin Soinille. Nyt Soini joutui itselleen epämiellyttävään valoon, kun hänen kannatustaan verrattiin perussuomalaisten kannatukseen. Samalla Soinin kannatus tuotti oman suunnan politiikalle tappion, kun Väyrynen ei päässyt toiselle kierrokselle.

Entä olivatko nämä kamalasti nimitetyt “vastajytkyvaalit”, joissa suvaitsevaisto kokosi itsensä ja näytti voimansa perussuomalaisille? Hieman, mutta tätä osuutta on liioiteltu. Vastajytkystä puhuttaessa unohdetaan se, että maalla on jo 12 vuotta ollut presidenttinä arvoiltaan hyvin liberaali nainen. Sitä ennen presidenttinä on ollut mies, joka sittemmin on palkittu Nobelin rauhanpalkinnolla. Vastajytkyn sijaan Haavisto nähtiin jatkumona aiemmille presidenteille: tunnustetusti sovitteleva, kansainvälinen rauhan ja yhtenäisyyden rakentaja. Haaviston leiristä onkin kuulunut jupinaa tätä vastajytky-nimikettä kohtaan.

Väyrystä käy kovin sääliksi, vaikka Väyrynen tekikin vaaleissa oman jytkynsä. Huomasin, etten ole myöskään ainoa joka koki surua nähdessään Väyrysen ilmeen tappion hetkillä. Luultavasti 70-luvulta asti elätelty unelma meni taas pirstaleiksi. Väyrynen taisteli äänistään kovemmin kuin kukaan ehdokkaista, nousi pohjalta kolmanneksi. Mutta keskusta sai taas siipeensä perussuomalaisten, eli Soinin takia. Soini jäi kauas kärjestä, mutta ilman Soinin ehdokkuutta Väyrynen olisi todennäköisesti mennyt Haaviston ohi, kerätessään perussuomalaisten ja keskustalaistan eu-kriittisten ja nykymenoon kyllästyneiden äänet. Soini pysyi piikkinä keskustan lihassa.

Mutta vaalituloksen myötä Väyrysestä tulee paha piikki perussuomalaisten kylkeen. Tämä Ylen kuntakartta kertoo vaalituloksesta paljon: Väyrynen olisi ollut puolen Suomen presidentti, ja Niinistö toisen. Haavisto loistaa poissaolollaan.Vaikkei Väyrynen toiselle kierrokselle yltänytkään, tulee Väyrysen nousu sotkemaan city-kepun kuvioita. Keskustan onkin nyt keksittävä, kuinka se pystyy pitämään ne kannattajansa, jotka Väyrynen sai otettua takaisin pääkaupunkiseudun Soinilta.

Vaaliennustukseni toiselle kierrokselle: Niinistö vie voiton, mutta Haavisto voi yltää jopa 40 prosentin kannatukseen. Perustelut: Ne, jotka ovat äänestäneet aiemmin Halosta, äänestävät todennäköisesti mielummin Haavistoa. Toinen peruste: Haaviston kannatus pysyy vähintään samalla tasolla, mutta äänestäjistä putoaa pois Väyrysen ja Soinin kannattajia, jotka jättävät kokonaan äänestämättä. Monille perussuomalaisten protestiäänestäjille kumpikaan ehdokas ei kelpaa. Porvaritausta taas nakertaa Niinistön suosiota. Kansainväliset pankkiirit eivät näinä aikoina ole oikein kovassa kurssissa. Uskon, että varsin moni haluaakin äänestää porvaria vastaan. Tosin moni varmasti haluaa äänestää myös vihreää homoa vastaan. Kakkoskierroksesta voikin tulla entistäkin kiivaampi ei-vaali.

Mediaa voi haukkua vaalien osalta siitä, että lukuisat tiedotusvälineet julkistivat ennen vaaleja galluppeja, joissa oli mukana 30 prosentin osuus epävarmoja äänestäjiä. Jos näitä galluppeja väkertäneet nyt katsoivat vaalitulosta, he toivottavasti huomasivat, ettei siellä eroteltu mitään 30 prosentin mustaa aukkoa. Sen sijaan kaikki ehdokkaat saivat kilvan kehua, että heidän kannatuksensa on suurempi kuin gallupeissa, mitä se tietysti onkin kun tuo 30 prosentin tyhjiö on tipautettu tuloksista pois. Niinistö tätä aiheellisesti kritisoikin jo vaali-iltana.

Uutisia ja analyysiä vaaleista:

- HS: Väyrynen harmissaan tappiosta, HS:n analyysi, Lipponen lähtee politiikasta.

- Aamulehti: Mistä Haaviston jytkyssä oli kyse, neljän mysteerin kakkoskierros.

- Savon Sanomat: Ottaako kansa Haaviston Halosen ottopojaksi?

- Yle: Väyrynen: Päivääkään en antaisi pois.

- James Hirvisaari : En olisi ikinä uskonut, että joskus äänestäisin vihreää homoa, mutta siltä se ainakin nyt tällä hetkellä näyttää. Iltalehti.

Minä en valmennuspäivään ole osallistunut enkä ole siellä ollut opettamassakaan, joten päivästä sai kertoa enemmän asiantuntija: Vostok ry:n puheenjohtaja Anu Kerttula osallistui valmennuspäivään keväällä 2009 hakijana ja viime keväänä valmennuspäivän järjestäjänä. Juttelin päivästä Anun kanssa löyhässä kysymys-vastaus-muodossa.

Tiedotusopin pääsykokeeseen on perinteisesti luettu nämä kaksi kirjaa:
- Risto Kunelius: Viestinnän vallassa. Johdatusta joukkoviestinnän kysymyksiin, WSOY 2003
- Janne Seppänen: Katseen voima. Kohti visuaalista lukutaitoa. Vastapaino 2001.

Hakijoita tiedotusoppiin on viime vuosina ollut noin tuhat, kun aloituspaikkoja on 39. Sisäänotettavien määrä heittelee hieman sen mukaan, kuinka moni voi ottaa paikan vastaan. Samalla pääsykokeella voi hakea myös Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan journalistiikkaa.

Mitä hyötyä valmennuspäivästä on?

Anu: Kaikki opettajat ovat alan opiskelijoita jotka ovat läpäisseet seulan, joten opetus on kovatasoista. Lisäksi valmennuspäivässä jaettiin tiivistelmä molemmista kirjoista ja tiivistelmässä oli muitakin vinkkejä kuten vanhoja pääsykoetehtäviä ja kielenhuollon ohjeita.

Mitä valmennuspäivässä tehdään?

Anu: Ensiksi käydään molemmat pääsykoekirjat läpi ja sen jälkeen jakaannutaan pienryhmiin. Niissä käsitellään kysymyksiä joilla yritetään simuloida pääsykoetta. Pienryhmätyöskentelyn jälkeen kokoonnutaan taas yhteen ja käydään kaikkien pienryhmien työstämät kysymykset läpi. Eli matkitaan pääsykoetilannetta parhaamme mukaan. Myös oikeinkirjoitusoppia ja lukutekniikkaa käydään läpi.

Timo-Pekka: Valmennuspäivästä on hyötyä, se on silti vain yksi päivä. Yritän siis sanoa, ettei pelkällä valmennuspäivässä käymisellä kukaan sisään pääsee, vaan lukea saa aika paljon muutenkin.

Anu: Se antaa kuitenkin lisämotivaatiota kun näkee muita, jotka lukevat samaan pääsykokeeseen. Valmennuspäivä oli lähinnä alku omalle luku-urakalle, mutta hyvä pohja.

Miten paljon valintakokeeseen pitää lukea?

Timo-Pekka: Määrällä ei musta ole erityisen suurta merkitystä, vaan sillä että hallitsee asioiden suuremmat linjat ja viestintäalan toiminta- ja bisneslogiikan.

Anu: Nyrkkisääntönä pitäisin sitä, että nuo kaksi pääsykoekirjaa ovat työvälineitä pääsykokeeseen vastaamisessa. Pääsykoe on kuitenkin kirjojen soveltamista, jossa pitää pystyä hallitsemaan kokonaisuuksia ja ymmärtää asioiden välisiä yhtäläisyyksiä.

Timo-Pekka: Hyötyä on siitäkin, jos seuraa media-alaa muutenkin laajasti, koska kysymykset ovat aika usein jostain media-alan ajankohtaisista asioista. Vaikkapa media-alaa käsitteleviä blogeja.

Anu: Hyvä niksi on soveltaa kirjoista oppimaansa lähes kaikkeen median kuluttamiseensa.

Pitääkö tiedotusoppiin päästäkseen olla viiden (tai nykyisin useammankin) ällän ylioppilas?

Anu: Ei todellakaan, riittää että on kieli hallussa. Itselläni on puhdas rivi ämmiä yo-todistuksessa.

Timo-Pekka: Ei, mullakaan ei ole yhtään ällää, äidinkielestä kirjoitin E:n. Suoritin lukion aikoinaan kaksoistutkintona ja valmistuin ammattiopistosta kartoittajaksi lukion ohella.

Anu: Toki hyvin kirjoittaneilla on helpompaa jos äidinkieli on paremmin hallussa, eikä tarvitse keskittyä sen opiskeluun muun lukemisen ohessa.

Mitä kautta tiedotusoppiin päädytään?

Timo-Pekka: Enemmistö tiedotusopin opiskelijoista on tainnut pitää välivuoden tai useampiakin, eli lukiosta ei tulla kovin paljoa suoraan. Osa toki tulee.

Anu: Tätä ennen olen opiskellut datanomiksi ja ollut töissä Makuunissa. Ikähaarukka on meillä erittäin laaja, meidän vuosikurssilla opiskelijoiden ikä vaihteli (viime vuonna) kai 18-vuotiaasta yli nelikymppiseen.

Timo-Pekka: Musta on ollut hyvä, että hakijoita tulee erilaisista taustoista, eivätkä kaikki tule suoraan lukiosta, viisi ällää kirjoitettuaan.

Anu: Hieman harmi, ettei lukio-opiskelijoille anneta sallittua lomaa kymmenen vuoden koulutuksen jälkeen.

Onko valmennuspäivän järjestäjillä hyvä motivaatio?

Anu: Kukaan järjestäjistä ei saa palkkaa. Minulle on tärkeää että saa apua ilman paksua lompakkoa.  Valmennuspäivä ei ole meille kurssi vaan täysin vapaaehtoista. Ja on ihanaa tavata potentiaalisia tulevia opiskelijoita.

Timo-Pekka: Ja oman ainejärjestön valmennuspäivään osallistumisesta on tietysti se hyvä puoli, että jos ja kun päivä tuottaa jonkin verran järjestävälle taholle, voit itse saada jotain hyötyä rahoista jos saat pääset opiskelemaan.

Anu: Vostok ei kuitenkaan ole yritys vaan voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tehtävänä on ajaa tiedotusopin opiskelijoiden asiaa.

Mitä haluaisit sanoa hakijalle?

Anu: Pääsykoe on vähän kuten työhaastattelu, siinä sovitetaan palasia kohdilleen. Jos paikka ei aukene, älä luovuta vaan hae uudestaan. Vuoden aikana voi tehdä vaikka mitä hauskaa. Yksi kevät on sen verran lyhyt aika, että sen voi hyvin käyttää lukemiseen.

Timo-Pekka: Se hyvä puoli tässä tosiaan on, että paikkaa voi hakea uudestaankin. (Tosin ensi vuoden keväänä kirjat voivat olla toiset, ja hakupaikkakin erilainen). Tosin olen vähän eri mieltä tästä yhden kevään kokonaan lukemiseen uhraamisesta, kun en lukenut ollenkaan esimerkiksi kirjastossa.

Oma lukutekniikkani oli usein se, että nousin kirjojen kanssa sattumanvaraiseen kulkuneuvoon kuten bussiin tai ratikkaan, matkustin jonnekin uuteen paikkaan ja luin matkalla. Kotona ei kuitenkaan voi keskittyä koska internet ja siivoaminen houkuttavat liikaa. Lukutekniikalla ei toisin sanoen musta ole muuten merkitystä, kunhan löytää sellaisen joka itselle sopii ja jossa saa jotain aikaiseksi.

Anu: Tuohan kuulostaa siistiltä. Itse kävin töissä, toisessa koulussa ja luin. Kunhan muistaa, ettei kirja aukene itsestään.

***

Lisätietoja valmennuspäivästä.

Esimerkiksi Erkan blogissa on jo linkitetty laajasti asianosaisiin, joten en ala tähän koko linkkilistaa lisäämään. Kirjoitin parhaista verkkosivuista jo iltapäivällä Aamulehden Nettikampaan, ja sielläkin on linkit asiaa iltapäivällä käsitelleisiin blogeihin.

MikroPC avasi uutisellaan taustoja haastattelemalla verkkosivukilpailun järjestäneen Novatrottersin toimitusjohtajaa. Tämä kertoo, että yritys on jättänyt joukon rikosilmoituksia joiden taustalla on liiketoiminnan haittaaminen. Novatrotters uskoo vievänsä jutut käräjille, jos kirjoituksia ei saada muuten poistettua.

Toimitusjohtaja Soile Haanpää kommentoi jutussa, ettei Novatrotters tee mitään pahaa, vaan on normaali yritys eikä mitään huijausta. Ja sikälihän hän on oikeassa, että ei tuollaisen “kilpailun” järjestämiseen taida mitään lakiestettäkään olla. Tosin eipä ole kilpailun kritisoimiseenkaan.

Tällainen töpeksiminen pistää miettimään, onko kohu jostain syystä voitu järjestää tarkoituksella? Toisaalta itse kohu on jäänyt toistaiseksi vielä hieman laimeaksi, koska bloggaajien käräjillä uhkailu ei lyönyt itseään läpi kuin muutamassa verkkomediassa blogien lisäksi.

****

Kirjoitin muuten aamupäivällä jo mainittuun Nettikampaan Pohjanmaan sikatilakeissistä. Tässä tapauksessa blogimerkintä aloitti huhut, joiden mukaan läänineläinlääkärit tekisivät tilojen tarkastuksia Animalian nimissä.

*****

Paikkaan huomenna tämän blogin hiljaisuutta tekemällä ensimmäisen blogihaastatteluni! Tai ainakin muistaakseni se olisi tämän blogin ensimmäinen. No joka tapauksessa, keskustelen huomenna tiedotusopin ja media-alan opiskelusta tiedotusopin ainejärjestön Vostokin puheenjohtajan Anu Kerttulan kanssa. Itse olen ollut nyt muutaman viikon samaisen Vostokin viestintävastaava, joten ainakin periaatteessa meillä on kompetenssia keskustella tiedotusopin asioista.

Höpisemme luultavasti kahden blogimerkinnän edestä: toisessa aion törkeästi käyttää tätä blogia Vostokin valmennuspäivän mainostamiseen ja päivästä keskusteluun, toisen merkinnän säästämme enemmän opiskeluasioille.

Jos teillä sattuisi olemaan jotain kysyttävää viestintäalan tai tiedotusopin opiskelusta, otan mielelläni vastaan kysymyksiä kommenteissa tai Twitterissä iltapäivään torstai-iltapäivään asti.

(Tämä blogimerkintä on julkaistu aika samansisältöisenä Utaimen Päivän puhe -palstalla, tosin alunperin tämä on kirjoitettu raakiletasolla tähän blogiin).

Yle on kiitettävästi pyrkinyt tekemään uutistensa gallupjournalismista läpinäkyvämpää laittamalla gallupuutisten yhteyteen myös gallupin tarkemmat tulokset.

Tammikuun alussa Yle uutisoi suomalaisten suhtautumisesta menoleikkauksiin. Gallupilla oli 1005 vastaajaa, ja näiden vastausten perusteella Yle kertoo suomalaisten suhtautuvan suopeasti valtion ja kuntien menojen leikkauksiin (43 % vastaajista kannatti).

Uutisen yhteydessä on jälleen pdf-tiedosto vastausten tarkemmista jakaumista. Ne eivät tosin olleet niinkään kiinnostavia kuin viimeisellä sivulla olleet vastaukset gallupin yhteydessä esitettyihin taustakysymyksiin.

Taustatieto-osiossa nimittäin 19 prosenttia vastaajista ilmoittaa, ettei tiedä oman taloutensa vuosittaisia bruttotuloja. Tässä samassa gallupissa, jossa on kysytty neuvoja valtion ja kuntien rahoituksen järjestämiseen.

Toki tätä tietämättömyyttä voidaan selittää lukuisilla seikoilla: puolison tarkat tulot eivät tule puhelimessa mieleen, töitä on ollut vähän katkonaisesti vuoden aikana, palkka on noussut ja niin edelleen.

Mutta tämä laittaa silti miettimään gallupkyselyjen järkevyyttä. Voin myöntää, että jos joku soittaisi minulle ja kysyisi, millä tavalla valtion pitäisi vaikka terveydenhuollosta säästää, olisi vastaus aika ööh ööh -painotteinen. Jos vaihtoehtoina olisi kyllä tai ei -vastauksia, voisi niistä musta tuntuu -periaatteella varmaan jotain valita, mutta en tiedä onko tällaisella “tiedolla” mitään virkaa päätöksenteossa.

Ylen gallupin taustatietojen kohdalla jää harmittamaan, ettei muissa kohdissa ole voinut vastata “en osaa sanoa” -vaihtoehdolla.Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka suuri osa olisi vastannut myös asuinpaikkaa, perheen kokoa tai ammattia kysyttäessä “en osaa sanoa”.

Wilhelmin Flickr-tililleen lataamat noin 3500 kuvaa katosivat. Kuvien ohella menivät tietysti myös kuvatekstit, avainsanat ja muu kuviin lisätty tieto, kuten kaikki muukin Flickr-tilillä ollut informaatio. Flickr pahoitteli virhettä ja kertoi, ettei kuvia voida palauttaa. Korvauksena tarjottiin neljän vuoden pro-tiliä ilmaiseksi.

Jos asiasta jotain positiivista haluaa etsiä, niin ainakin Flickrin asiakaspalvelu sentään vastaa jotenkin palautteeseen. Tiettävästi esimerkiksi Facebook ei aina reagoi yksittäisten käyttäjien palautteeseen mitenkään. Erona tosin on Flickrin mahdollisuus hankkia maksullinen pro-tili. Maksullisuus asettaa vahvemman oletuksen siitä, että asiakaspalvelua on saatava.

Mahdollinen pelko tilin sulkemisesta ja poistamisesta on mietityttänyt minuakin, kun olen käyttänyt Flickriä vuodesta 2005 ja ladannut palveluun nyt noin 2600 kuvaa. Käytän Flickriin varastoituja kuvia myös melkein kaikissa blogeissani. Jos kuvat katoaisivat Flickristä, lähtisivät ne myös muilta saiteilta.

Wilhelm ehdotti, että Flickr voisi deaktivoida tilin ennen poistamista, kuten Facebook yleensä tekee. Deaktivoinnissa dataa ei heti poistettaisi, vaan se menisi piiloon netistä ja käyttäjältä itseltään. Poistamisen voisi vahvistaa myöhemmin.

Eräs arveluttava asia Flickrissä on sen tapa kytkeä sisäänkirjautuminen Yahoo-tiliin, jota en käytä mihinkään muuhun. Flickr tarjoaa nykyisin mahdollisuutta kytkeä sisäänkirjautuminen Google- tai Facebook-tiliin. Tämä ei toisaalta ratkaise ongelmaa, koska Google- tai Facebook-tilikin voi vahingossa tulla poistetuksi.

Wilhelmin kuvakeissillä on kuitenkin onnellinen loppu. Poistaminen sai paljon julkisuutta, ja Flickr muuttikin mielensä kuvien palauttamisesta. Se ilmoitti Wilhelmille, että kuvat palautetaan muutaman päivän kuluessa, ja korvaukseksi tämä saa 25 vuoden pro-tilin ilmaiseksi. Nyt kuvat ovat palautuneet, ja ne näkyvät myös muilla nettisivuilla entiseen tapaan. Kuvien organisoinnissa tosin on ollut ongelmia.

Flickrin omistava Yahoo kertoo Observerin uutisessa, että Flickr pyrkii luomaan järjestelmän, jolla vahingossa poistetut tilit voi helpommin palauttaa. Sitä Flickr ei kerro, mistä kuvat nyt saatiin palautettua.

Suomessa kuvien poistamisesta kirjoitti ensimmäisenä Tietokone-lehti. Se ei ole ainakaan sunnuntai-iltana kirjoittanut kuvien palauttamisesta mitään, kuten eivät ole muutkaan asiasta Suomessa uutisoineet. Alkuviikosta voikin seurata, vaivautuvatko poistamisesta kirjoittaneet uutisoimaan tästä uutisen lässäyttävästä käänteestä.

Nainen sateessa Helsingin Aleksanterinkadulla. Tämä lokakuussa 2006 otettu kuva on yksi Flickr-tilini suosituimmista.