Iltapäivällä klikkailin taas auki Hesarin uutisia, ja talousuutisissa oli silloinkin usein Aaltosen nimi. Mielenkiinnosta klikkailin auki kaikki maanantaina julkaistut HS.fi:n talousosaston jutut, ja niistä 12, eli lähes kaikki, oli Aaltosen kirjoittamia. Näiden lisäksi tiistaina HS:n taloussivuilla oli vielä kolme Aaltosen kirjoittamaa juttua, jotka tosin olivat käytännössä  samoja kuin eilen netissä olleet jutut.

Toimittaja ahkeroi maanantaina niin jalkapallon lapsityövoiman, VR:n makuuvaunutilauksen, ravintoloiden alv-alennuksen, Googlen ja Applen houkuttelevuuden työnantajina kuin Pekkarisen ja Wahlroosin ajatustenkin parissa. Myös pikavipit, kalastus, sähköinen kauppa, Keskuskauppakamarin verotusajatukset ja Millennium-palkinto ovat kelvanneet uutisiksi.

Vauhdista huolimatta jutut ovat ihan asiallisia ja kiinnostavia. Suuri osa perustunee tiedotteisiin, mutta niihin merkittävä osa uutisista perustuu muutenkin. Oikeastaan ainoa ero tavanomaiseen taitaa olla se, etteivät toimittajat yleensä laita nimeä tiedotteiden pohjalta muokattuihin uutisiin, vaikka nimen laittaminen jokaiseen uutiseen voisi olla lukijoiden kannalta ihan hyvä ajatus.

Jos päivässä julkaisee 12 juttua, ei niihin luonnollisesti ehdi käyttää kovin paljoa aikaa, minkä voi päätellä juttujen julkaisuajoistakin. Aina tämäkään ei ole mitenkään huono asia: aiheensa tunteva toimittaja osaa aika nopeasti päätellä tiedotteesta, onko se merkittävä ja millaista uutisarvoa sillä on.

Journalismin avoimuuden kannalta voisi toisaalta olla kiinnostavaa, jos jokaisesta jutusta näkyisi aika, jonka toimittaja on käyttänyt jutun tekemiseen tai käsittelyyn. Jutun lähteenkin voisi ilmoittaa lukijoille.

Facebookissa on tunnetusti koko joukko hauskoja ohjelmia niin maatalouden harjoittamista kuin pokerin pelaamistakin varten. Yleensä niistä ei ole harmia kuin ajankäytölle tai kavereille, jotka eivät kaikki välttämättä ole kiinnostuneita virtuaalisesta lammasfarmistasi.

Osa Facebookin sovelluksista voi kuitenkin lähettää roskapostia. Tämä vaara on ainakin siinä tapauksessa, jos sovellus kysyy erikseen sähköpostiosoitetta. Yleensä sovellukset eivät sähköpostia kysy, koska sille ei ole mitään tarvettakaan. Luulisin myös, ettei Facebook anna sähköpostiosoitteita helposti ulospäin ilman käyttäjän lupaa.

Ei-toivottuja mainoksia sähköpostiinsa voi odottaa ainakin, jos käyttää esimerkiksi jotakin seuraavista sovelluksista: Syntymäpäiväkalenteri, seksi tilasto, Tämä oli mielessäni (lupaa kertoa, mikä oli ensimmäinen statuspäivityksesi, muttei kuitenkaan toimi kunnolla), Kuinka ainutlaatuinen olet ja Mikä on terroristinimesi.

Kun johonkin noista sovelluksista menee, kysyy sovellus aluksi lupaa tietojen hakemiseen. Sivun alalaidassa mainitaan pienellä, että “Käyttämällä sovellusta Syntymäpäiväkalenteri, hyväksyt sovelluksen Syntymäpäiväkalenteri palvelun käyttöehdot. Käyttöehdoissa puolestaan kerrotaan muun muassa, että käyttämällä tätä sovellusta annat Faceliftille oikeuden käyttää tietojasi, kuten nimeäsi, puhelinnumeroasi, ikääsi, työtitteliäsi ja sähköpostiosoitettasi, jotta sinua voidaan lähestyä esimerkiksi sähköpostiviesteillä, kirjeillä tai tekstiviesteillä. Näissä viesteissä voi edelleen olla uutisia, tuotetietoja ja tarjouksia Faceliftiltä tai sen mainostajilta.

Viestejä voivat lähettää Pointshop.fi ja esimerkiksi seuraavat tahot: Euro Ads, kuluttajajuhla.fi (jännästi muuten muistuttaa Kulutusjuhlaa), Kilpailuhenki.com, Lehdenkantaja.com, Osallistujavoita.com ja Saastoliekki.com.

Luvan sähköpostimarkkinointiin tulee antaneeksi helposti huomaamattaan: käyttöehdot ovat pienellä ja harva jaksaa lukea niitä. Itse olen välttynyt tilaamasta tätä ei-toivottua markkinointia, mutta luultavasti näissä saapuvissa sähköpostiviesteissäkin on mahdollisuus peruuttaa viestien tilaus. Toisaalta lähettäviä tahoja on niin monta, että peruuta tilaus -linkkejä saattaa joutua klikkailemaan melkoisesti.

Savonlinnaa.

Kuuntelin päivällä  YLE Uutisten päätoimittajan Atte Jääskeläisen luentoa tiedotusopin laitoksella. Jääskeläinen oli kutsuttu puhumaan otsikolla “YLE ja journalismi: Mitä jää jäljelle kun mediasota on ohi?” Toisin sanoen: millaiseksi muodostuu YLEn journalistinen tehtävä sen jälkeen, kun nykyisestä YLEn roolista kiistelystä on päästy ohi. Kirjoitin luennolta muistiinpanot Qaikuun.

Yksi YLE-kiistelyyn liittyvä asia onkin jäänyt aiemmin itseltäni näkemättä: YLEn kanssa ovat vastakkain nimenomaan sanomalehdet. Kaupallisen television puolella ei ole YLE-keskusteluun paljoakaan osallistuttu. Jääskeläisen mukaan YLE ja kaupalliset tv-kanavat solmivat jonkinlaisen rauhan viime vuosikymmenen alussa, eikä omista tonteista sen jälkeen ole tarvinnut suuremmin riidellä.

Jääskeläinen ei ennustanut kaupallisesti rahoitetulle journalismille kovinkaan ruusuista tulevaisuutta. Mainostaja kun tavoittaa haluamansa yleisön entistä useammin myös ilman journalismia. Verkkomainonnasta puolestaan valtaosa on sellaista, jossa raha menee muualle kuin journalistisille palveluille. Hakusanamainonta vie verkkomainonnan markkinasta 20-30 prosenttia, noin 20 % menee erilaisille luokiteltujen ilmoitusten palveluille, kuten Sanoman Oikotielle tai Alman Etuovelle, joilla tuskin journalismia rahoitetaan vaikka ne mediayhtiöiden osia ovatkin. Muun verkkomainonnan jälkeen journalistisille julkaisuille jää vain 20-30 prosenttia.

Jääskeläinen nosti esille sisällön määrän valtavan kasvun viime vuosina. Niukkuudesta on siirrytty aivan valtavaan yltäkylläisyyteen. Vilkaisin tätä varten Ampparit.comin uutisotsikoita, ja niitä on viimeisen 24 tunnin ajalta noin 1600 kappaletta. Uutta, suomenkielistä journalistista aineistoa julkaistaan siis vähintään joka toinen minuutti, kellon ympäri, ja tässä on vasta netissä oleva tarjonta. Jos haluaa lukea päivän kaikki uutiset, siihen menee todella koko päivä.

Sisällön määrän valtava kasvu ei ole journalismin yksinoikeus, vaan sama on tapahtunut myös mm. blogeissa. Kun vajaat viisi vuotta sitten aloin tutustua blogeihin, ehti illan aikana luultavasti lukea kaikki saman päivän suomenkieliset blogimerkinnät, joita Blogilistalle oli ilmestynyt. Nyt yhden illan aikana tuskin ehtisi lukea edes kaikkia suomenkielisten muotiblogien merkintöjä samalta päivältä. Saman voin todeta itsekin: harvassa ovat viimeisen vuoden aikana olleet ne päivät, jolloin Google Readerissani olisi ollut alle 1000 lukematonta otsikkoa.

Sisällön määrässä perinteinen media käy muuten terhakkaa viivytystaistelua. Kun julkaistaan omassa verkkopalvelussa entistä enemmän juttuja ja vältetään ulospäin linkittämistä, saadaan lukija pysymään omilla sivuilla kauemmin. Valtavasta juttujen määrästä löytyy useimmille jotain kiinnostavaa, ja näin lukija ei ehkä ehdi eikä jaksa perehtyä saman aiheen tarjontaan vaikka sosiaalisen median puolella.

Luennon perusteella voisi joku sanoa, että eipä kovin hyvältä näytä journalismin tulevaisuus. Mainostulot vähenevät, yleisö kaikkoaa kun tarjontaa on aina vain enemmän. Toisaalta Jääskeläisenkin mukaan tulevaisuudessakin ainutlaatuinen sisältö vetoaa ja löytää yleisönsä. Tulevaisuudessa media-alalla selviävät ne, jotka pystyvät kasvamaan omalla alueellaan johtavaan asemaan.

Minusta tämä ei näytä kovinkaan pahalta, ehkä jopa päinvastoin. Netissä kaivataan edelleen ja entistäkin enemmän ihmisiä seulomaan olennaista ja tuottamaan spesiaalia tietoa. Netin osuus ajankäytöstä ja verkkomainonnasta kasvaa, ja uusia mahdollisuuksia syntyy. Tiedotusopin opiskelusta on ehkä, harmillista kyllä, sanottava, että se opettaa enemmän elämään vanhassa maailmassa. Eli siinä, jossa toimittajan tehtävänä on kirjoittaa joka päivä joku uutishenkinen, kiva juttu sanomalehteen. Ja toki täytyy osata myös editoida jutusta nettin sopiva versio.

Näiden kalojen tarkoitus on kertoa suomalaisesta luonnosta Rantasalmen Järviluontokeskuksen kävijöille. Kuva kesältä 2005.

Tiedotusopin opinnoissani alkoi tänään tekstihuollon kurssi, jossa nimensä mukaisesti yritetään kehittyä paremmiksi kirjoittajiksi, huolletaan tekstejä ja niin edelleen. Kurssin alkukeskusteluissa tajusin, miksi toimittajien kirjoittamat toimitusten blogit ovat usein aika tylsiä, vaikkei keskustelussa blogeista puhuttukaan.

En halua osoitella esimerkkejä, mutta useamman paperilehden nettisivuilta löytyy blogi, jossa toimitus tai yksittäinen toimittaja kirjoittaa milloin mistäkin, hassuista sattumuksista tai toimituksen arjesta. En taida itse tilata yhtäkään tällaista blogia, vaikka muuten media-alan blogeja seuraankin. Usein ne eivät ole olleet kovinkaan kiinnostavia, vaikka kirjoittajina on pitkän linjan ammattitoimittajia, jotka muuten ovat hyviä kirjoittajia.

Kurssin keskustelussa mainittiin, että toimittaja on tekstintuottamisen ammattilainen, joka kirjoittaa tiettyyn tarpeeseen.Verkossa kirjoittamisen tarkoitus on toisinaan hämärän peitossa, minkä vuoksi lopputulos ei ole hyvä. Hyväkin kirjoittaja tarvitsee ohjausta siihen, kenelle kirjoitetaan, mistä, miten ja miksi.

Painettujen lehtien konsepti ja tarkoitus on vuosikymmenten aikana ehtinyt muovautua, ja kirjoittajalle on selvää, miksi ja mistä lehteen kirjoitetaan. Jos toimitus käynnistää blogin ajatuksella “kaikilla muillakin on blogi, kirjoitetaan mekin jotain tuonne meidän nettisivuille jonkinlaista blogia”, ei ennuste ole kovin hyvä. Pitäisi miettiä tarkemmin kenelle kirjoitetaan, mistä ja miksi. Aika harvoin paperilehden konseptinakaan on “joku kirjoittaa sinne joskus jostain kivasta ja kiinnostavasta”.

Tässä on hassu ristiriita harrastusmielessä bloggaavien ja blogia pitävän ammattikirjoittajan välillä. Huvikseen bloggaava tietää aiheestaan, tietää mitä ja miksi kirjoittaa (ainakin yleensä), ja yleisökin on usein tiedossa. Tekstin tekninen miellyttävyys taas vaihtelee runsaammin. Ammattikirjoittaja tietää tekstin tuottamisesta paljon ja kirjoittaa tarvittaessa nopeasti pätevää tekstiä, mutta jos aihe, yleisö ja kirjoittamisen tarkoitus ovat hukassa, ei lopputulos välttämättäole hyvä. Joskin poikkeuksia tietysti löytyy molempiin suuntiin.

Sinitiainen, tammikuu 2007.

Mukavaa joulua kaikille tämän kovin hidastahtisen blogin seuraajille! Ensi vuonna pitänee kiirehtiä tahtia melkein jo siksikin, että voisi vielä uskottavasti sanoa olevansa bloggaaja.

Viime päivinä olen kirjoitellut joukkoliikenneasioita käsittelevässä blogissani mm. veturinkuljettajien lakosta ja aatonaattona myöhässä kulkeneesta junaliikenteestä.

Nyt kun olen Last.fm:n radiosta kappaleita aina välillä syksyn aikana kuunnellut, näyttäisi siltä, että kappaleiden määrä ei missään vaiheessa ole kasvanut. Eli Last.fm tarjoaa jatkossa esimerkiksi suomalaisille käyttäjilleen radionsa kautta kuultavaksi 30 biisiä, eikä enempää. Yksi kappale tietääkseni lasketaan vain, jos sen kuuntelee ihan loppuun asti, joten hieman lisää kuunneltavaa saa jos painaa skippiä ennen biisin loppumista.

Toisaalta kovin moni tuskin enää Last.fm:n kanavia kaipaakaan kun on Spotify. Joskaan sen kautta ei voi samalla tavoin kätevästi kuunnella itselle suositeltua musiikkia tai kavereiden radiokanavia. Muutenkaan kanavavalikoima Spotifyssa ei ole yhtä hyvä, eikä se esimerkiksi suosittele yhtä hyvin uutta musiikkia kuin Last.fm, mutta helpostihan tuon tarjoamat kappalesuositukset hakee myös Spotifysta.

Spotifyn tulevaisuus tosin on hieman huolettanut välillä: palvelu maksaa melko surkeasti musiikin tekijöille. Se ei ole tokin mikään yllätys, kun suurin osa tuloista on mainoksista joita ei kovin paljoa vielä ole. Lisäksi netti on pullollaan kaikenlaisia konsteja, joilla voi hankkia ilmaisen Spotify-tilin itselleen, joten ilmaiskäyttäjiä tulee jatkuvasti lisää. Jos mainokset ja maksavat käyttäjät eivät kata uusista ja ilmaiskäyttäjistä tulevia kuluja, on Spotifyn tulevaisuus aika hankala. Ehkä pian Roberta tai Jonathan from Spotify kertoo, että jos haluat jatkossa kuunnella muutakin kuin pelkkiä mainoksia, saat luvan hankkia maksullisen Spotify Premiumin.

Kaikki levy-yhtiöt eivät ole Spotifysta innostuneet, esimerkiksi Disco Ensemblen levy-yhtiö Fullsteamin yhtyeiltä ei palvelusta löydy musiikkia. DE keikkaili Tavastialla syksyllä 2007.