Päätän tämän taas turhan pitkäksi venähtäneen bloggaustauon kirjaamalla hieman huomioita viimeviikkoisesta Madonna-journalismista, jota riitti runsain mitoin. Madonnan keikasta muodostui vertaansa vaille jäänyt mediaspektaakkeli, kun jokainen kynnelle kyennyt media pyrki raportoimaan Madonnan joka liikkeestä. Kuten siitä, kuinka Madonna söi lounaaksi suomalaista ahventa, jota tämä ei varmaan olisi syönyt jos ei pitäisi kalasta (Ilta-Sanomat).
Tärkeää on myös tietää, että Madonna ostatti esiintymisshortsinsa suomalaisesta kaupasta, mistä Vartti kertoi innoissaan, ja Aamulehti jatkoi innoissaan kun shortsit valmistanut putiikki on tamperelainen.
Iltapäivälehdet olivat aivan omaa luokkaansa keikkahypetystä ja spektaakkelia pykätessään: molemmissa oli perjantaina noin kahdeksansivuinen lisäliite keikasta. Niissä riitti myös joitain pieniä virheitä: Iltalehti taisi väittää Jätkäsaaren houkuttelevan tulevaisuudessakin suuria artisteja keikkailemaan, vaikka tietääkseni aluetta ollaan piakkoin ryhtymässä rakentamaan eikä siellä siksi muita megatapahtumia nähtäisi. Netissä keikkaa mainostettiin ikimuistoiseksi ja unohtumattomaksi lukuisilla jutuilla. Iltalehti: Kiitos Madonna – tämä ei unohdu. Iltalehti raporteerasi muiden tavoin myös parhaista paikoista Madonnan kuulemiseksi ilman pilettiä.
Ilta-Sanomissa keikkaa ylistettiin myös otsikolla Madonnan konsertti oli ikimuistoinen. Jutussa on muuten hauskaa se, että yön jälkeen siitä on muutettu yhtä alussa ollutta kohtaa. Ensin kirjoitettiin: “- Aivan huikea show! En ole koskaan nähnyt vastaavaa, IS:n toimittaja Saku-Pekka Sundelin kommentoi hetkeä ennen keikan loppumista. Madonna oli hypännyt jopa lavalta alas yleisön sekaan. – Hän antoi kaikkensa!”
Aamulla IS:n uutisen sama kohta taas kuului: “- Aivan huikea show! En ole koskaan nähnyt vastaavaa, konserttiyleisöstä kommentoitiin hetkeä ennen keikan loppumista. Madonna oli hypännyt jopa lavalta alas yleisön sekaan. – Hän antoi kaikkensa!” Yön aikana IS:n oma toimittaja siis muuttui yleisöksi. Muita IS:n Madonna-uutisia: Keikan alusta raportoitiin kuinka Jätkäsaaressa on täysi hulina päällä ja myöhemmin Madonnan seilaavan merellä ennen keikkaansa. Keikan biisilistaa toisteltiin myös IS:ssä kuten monessa muussakin keikasta kirjoittaneessa mediassa.
Hesarillakin Madonna-raportointiin riitti toimittajia. Arvionsa oli minusta hyvä ja kuvaava: Madonna uurasti suomalaisyleisön edessä on minusta aika osuvasti sanottu, melkoista uurastamistahan esiintyminen Madonnalle on. Kämpin edustalla olleita faneja jaksettiin ihmetellä ja muutakin mainittavaa Madonnasta näyttää riittäneen nettiin ainakin 15 jutun verran. Hesarin ääni kuului kauas -juttua hieman ihmettelen, kun se perustuu vain keskustelupalstansa viesteihin, niihinhän voi kuka tahansa kirjoittaa nimimerkillä ihan mitä tahansa soopaa.
YLEn Madonna-raportointi ei jäänyt kilpailijoita huonommaksi: Ylellä kirjoitettiin arvio keikasta, tehtiin yleisjuttua keikan etenemisestä, haastateltiin Madonnan kanssa laulamaan päässyttä miestä ja koostettiin paljon kuvia yleisöstä. Etukäteen hehkutettiin kuinka Madonna panee Helsingin sekaisin. Tosin itse en kyllä tätä oikein huomannut, joskaan en keikkaa edeltävänä päivänä ihan ydinkeskustan alueella paljoa liikkunutkaan. YLEn hauska poikkeus muiden uutisoinnista näkyi, kun uutisoitiin Madonnan olevan myös yksi tärkeimmistä homoikoneista.
Aamulehtikin jaksoi käyttää työaikaa ja vaivaa Madonnasta kirjoittamiseen. Eräs kiinnostava artikkeli on tämä analyysi, jossa kerrotaan Madde-tädin leivän olevan maailmalla kovin pieninä palasina. Samalla pohditaan kuinka Madonna oli yksi ensimmäisistä, joka huomasi levymyynnin tuottojen siirtyvän enemmän keikkamyynnin puolelle. Silmiinpistäväksi sen tekevät hyvin samantapaiset havainnot, joita Talouselämä päivää aiemmin esitteli jutussaan. Tietysti tällaiset huomiot voi tietysti tehdä kuka tahansa asiaan perehtynyt, joten yhdenmukaisuus voi olla sattumaakin.
Kaikkiaan voisi sanoa, että Madonna-raportointi oli hauskaa ja viihdyttävää seurattavaa, mutta Madonna olisi luultavasti esiintynyt aivan yhtä viihdyttävästi vaikka hänestä olisi kirjoitettu muutama juttu vähemmän. Epäilen myös, ettei maakunnissa ole jaksettu innostua Madonna-meiningeistä ihan yhtä paljoa kuin Helsingissä.
Tämä merkintä ei muuten heijastele sitä, että olisin tympääntynyt Madonna-hypettämiseen, kävin itsekin tutustumassa keikkaan Lauttasaaren niemenkärjestä. Sinne äänikin kuului mukavasti, joskaan välispiikit eivät oikein hyvin erottuneet. Itse Madonnan näkeminen olisi vaatinut kaukoputkea, jollaisen moni olikin kaapeista mukaansa kaivellut. Vartti kirjoitti uutisenkin Lauttasaaren yleisöstä, ja jutun kuva on otettu aivan niiltä kulmilta missä itsekin seisoskelin ja loppukeikan istuin. Nyt keikan jälkeen olen innostunut kuuntelemaan Madonnan biisejäkin oikein urakalla.
