Talvipäivä Lahdessa.

Hyvää alkanutta vuotta! Tänä vuonna aion keskittyä bloggaamiseen viime vuotta (tässä blogissa vaivaiset 6 merkintää) tarmokkaammin. Nolottaa, kun mainostaa itseään bloggaajaksi ja opiskelee toimittajaksi, eikä saa aikaan tuon enempää blogimerkintöjä. Ja näin jälkeenpäin on harmi, että monet viime vuoden kiinnostavat asiat ovat jääneet käsittelemättä, tai jääneet vain delicious-linkeiksi.

Alkaneelle vuodelle asetankin tavoitteeksi kirjoittaa blogimerkinnän viikossa. Tuollaiseen melko verkkaiseen tahtiin luulisi pystyvänsä. Samaan tahtiin pyrin Ikkunapaikalla-blogissa. Uskon ja toivon, että tämän tavoitteen lausuminen näin julkisesti edistää siihen pääsyä häpeämisen uhalla. Ainakin kun ajattelen itseni työhaastattelussa sopertamassa, että vähän laiskasti olen blogia kirjoittanut, enkä päässyt edes siihen merkintä viikossa -tahtiin johon vuoden alussa lupasin pyrkiä.

Toisaalta tähän tahdin kiristämiseen on sekin syy, etten nykyisin kirjoita kovin paljoa, jos Facebook-keskusteluja, sähköposteja tai opiskeluun liittyviä tehtäviä ei lasketa. Kirjoittamiseen pätee kuitenkin sama vanha totuus kuin moneen muuhunkin asiaan, eli tekemällä oppii.

Aion tänä vuonna myös kokeilla uusia keinoja ansaita rahaa netistä testaamalla affiliate-markkinointia tässä blogissa. Vakilukijoita en kuitenkaan aio häiritä tilaa sitä ja tätä -päivityksillä, vaan laitan kaupalliset tiedotteet blogin staattisiksi sivuiksi. Kun tietää, millainen tunku viestintäalalle on, ei ole mielestäni pahitteeksi jos pystyy hankkimaan sivutulonlähteitä, jotka eivät ole sidoksissa omaan menestykseen työmarkkinoilla.

Näiden kalojen tarkoitus on kertoa suomalaisesta luonnosta Rantasalmen Järviluontokeskuksen kävijöille. Kuva kesältä 2005.

Tiedotusopin opinnoissani alkoi tänään tekstihuollon kurssi, jossa nimensä mukaisesti yritetään kehittyä paremmiksi kirjoittajiksi, huolletaan tekstejä ja niin edelleen. Kurssin alkukeskusteluissa tajusin, miksi toimittajien kirjoittamat toimitusten blogit ovat usein aika tylsiä, vaikkei keskustelussa blogeista puhuttukaan.

En halua osoitella esimerkkejä, mutta useamman paperilehden nettisivuilta löytyy blogi, jossa toimitus tai yksittäinen toimittaja kirjoittaa milloin mistäkin, hassuista sattumuksista tai toimituksen arjesta. En taida itse tilata yhtäkään tällaista blogia, vaikka muuten media-alan blogeja seuraankin. Usein ne eivät ole olleet kovinkaan kiinnostavia, vaikka kirjoittajina on pitkän linjan ammattitoimittajia, jotka muuten ovat hyviä kirjoittajia.

Kurssin keskustelussa mainittiin, että toimittaja on tekstintuottamisen ammattilainen, joka kirjoittaa tiettyyn tarpeeseen.Verkossa kirjoittamisen tarkoitus on toisinaan hämärän peitossa, minkä vuoksi lopputulos ei ole hyvä. Hyväkin kirjoittaja tarvitsee ohjausta siihen, kenelle kirjoitetaan, mistä, miten ja miksi.

Painettujen lehtien konsepti ja tarkoitus on vuosikymmenten aikana ehtinyt muovautua, ja kirjoittajalle on selvää, miksi ja mistä lehteen kirjoitetaan. Jos toimitus käynnistää blogin ajatuksella “kaikilla muillakin on blogi, kirjoitetaan mekin jotain tuonne meidän nettisivuille jonkinlaista blogia”, ei ennuste ole kovin hyvä. Pitäisi miettiä tarkemmin kenelle kirjoitetaan, mistä ja miksi. Aika harvoin paperilehden konseptinakaan on “joku kirjoittaa sinne joskus jostain kivasta ja kiinnostavasta”.

Tässä on hassu ristiriita harrastusmielessä bloggaavien ja blogia pitävän ammattikirjoittajan välillä. Huvikseen bloggaava tietää aiheestaan, tietää mitä ja miksi kirjoittaa (ainakin yleensä), ja yleisökin on usein tiedossa. Tekstin tekninen miellyttävyys taas vaihtelee runsaammin. Ammattikirjoittaja tietää tekstin tuottamisesta paljon ja kirjoittaa tarvittaessa nopeasti pätevää tekstiä, mutta jos aihe, yleisö ja kirjoittamisen tarkoitus ovat hukassa, ei lopputulos välttämättäole hyvä. Joskin poikkeuksia tietysti löytyy molempiin suuntiin.

Toisaalta, lienenkö itse oikein oikea ihminen sanomaan kenenkään juttujentekemisnopeuksista mitään, kun ei itse ole kahteen kuukauteen saanut vaivaista blogimerkintää aikaiseksi. Heinäkuu meni miellyttävästi lomaillessa, elokuu on mennyt vähemmän miellyttävästi tavaroiden muuttamisella neljän eri osoitteen välillä. Toistaiseksi olen päätynyt tilanteeseen, jossa matkustan joka päivä Helsingistä Lahteen kansanopiston journalismin linjan tunneille. Kahden viikon opiskelemisen jälkeen en osaa opiskelusta suuremmin sanoa mitään, mutta palaan tulevaisuudessa asiaan. Tosin, tässä mielessä on valitettavaa kun kirjoittaa tunnistettavasti, se vaatii kirjoittamaan toisinaan melko hienotunteisesti.

On harmikseen myönnettävä, ettei tämä nykyinen bloggausmenoni ei ole oikein asiallista millään saralla. Aikaa tuntuu olevan kovin vähän ja motivaatiokin bloggaamiseen on vähän huono, mistä on luonnollisesti seurannut pitkähköjä bloggaamattomia kausia. Olen vähän tainnut unohtaa, mikä tämän perimmäinen tarkoitus oikein olikaan. Rahaa tästä ei oikein saa, eikä tästä ole suurta yhteisöllistä tai sosiaalista hyötyäkään kun päivittelen blogejani harvoin ja toisaalta ne ovat omilla osa-alueillaan monesti vielä kovin yksinäisiä blogitapauksia. Joskus aikanaan oli hauskaa katsoa kävijätilastoista että onpa tänäänkin kolme kävijää ollut, muttei tämä enää nykyisin ole oikein innostavaa. Kolme vuotta sitten itse bloggaaminenkin oli itselleni vielä uutta ja jännittävää, mitä se ei enää viime aikoina ole oikein ollut.

Netistä on tullut itselleni hieman television kaltainen, passivoiva media: seuraan kyllä asioita paljon, mutten oikein reagoi niihin itse. Seurattavia asioita, blogeja ja muita sivuja, on kertynyt niitäkin jo niin paljon, että Google Readerissa lukemattomien otsikoiden määrä tuntuu jämähtäneen pysyvästi yli tuhanteen. Olisi taas keksittävä jokin keino, millä motivoitua tähän paremmin. Ja jos se nyt joskus löytyy, olisi ehkä keskityttävä bloggaamaan perusteellisemmin jostain tietystä aiheesta. Mielessä on tosin myös ollut aloittaa kokonaan uusi blogi, jossa jaarittelisin lähinnä omasta elämästäni niitänäitä, mutten ole keksinyt sille nimeä. Tuollaiset blogithan tapaavat olla niitä kaikkein menestyneimpiä.

Tätä mainittiinkinkin jo tulevaisuudessa käytettävän esimerkkinä huonosta yritysviestinnästä ja markkinoinnista. Samalla se on kiinnostava esimerkki myös bloggaajien toimintatavasta: kun yritys alkaa ilkeäksi, lähdetään sitä dumaamaan joukolla ja hyödynnetään siinä omaa valta-asemaa Googlen hakutuloksissa. Perinteinen mediahan ei harrasta tällaista yritysten kohdalla, vaan se keskittyy tekemään saman yksittäisille, näkyville ihmisille, kuten vaikkapa Kanervan Ilkka on ehkä huomannut.

Tässä tapauksessa dumaamiseen on kyllä aihettakin, mutta tällainen joukkohaukkuminen on mielestäni vähän arveluttavaa, vaikka olenkin aiemmin itse tehnyt saman eräälle mainostoimistolle kun aihetta oli silloinkin. Haukkumisen kohde on molemmissa tapauksessa todettu oikeaksi, mutta vastaavanhan voisi jossain määrin lavastaakin. Toisaalta mitä Google mahtaa ajatella hakutulostensa käytöstä tämäntyyppiseen kampanjoimiseen? Joskin kävin Erkan kommenteissa jo eilen toteamassakin, että parin viikon päästä tätä tapausta tuskin muistavat enää muut kuin tästä itse kirjoittaneet ja Googlella ravintolan nimeä hakevat, jotka asiakaskunnassa lienevät kuitenkin vähemmistönä.

Hieman mietityttää myös, joudunko vastaavaan tilanteeseen vielä itse raportoidessani ravintolakäynneistäni satunnaisesti Vielä yhdet -blogissa, joskin keskittyen enemmän juoma- ja pikaruokapuolen asioihin. Tähän mennessä yhtään baari- tai ravintolakäyntiä ei ole tarvinnut lisätä “en suosittele” -kategoriaan, mutta joskushan sekin varmasti tulee vielä eteen. Kävijämäärien puolestahan tällainen pikku kohu olisi todennäköisesti vain tervetullutta, ja tulisipa sille vuosia maksamalleni oikeusturvavakuutuksellekin käyttöä jos käräjille asti päästäisiin. Ja paljon hyviä bloggausaiheita!

Tiistain muita asioita: Helsingin talonvaltaajat ovat alkaneet majoittaa romanikerjäläisiä ja kutsuvat näitä lisää Suomeen. Takuuvarma kihinän ja keskustelupalstapahennuksen aiheuttaja tietyille ihmisryhmille, jos aihe uutisoitaisiin vaikka HS:n kaupunkisivuilla.

Kauppalehden uutisblogissa mietitään, miten käy tuottavuuden kun 1980-luvun Y-sukupolvi tulee työpaikoille. Lehden mukaan me vuoden 1980-jälkeen syntyneet haluamme palkkiomme heti emmekä vasta jouluna koska olemme kärsimättömiä, ja mielellämme tekisimme myös mahdollisimman vähän töitä. Toisaalta saatamme olla kärsimättömyyden ohella myös järkeviä, koska olemme ennen joulua ehtineet lukea sata uutista YT-neuvotteluista, kenties päättäneet määräaikaisuutemme jo marraskuussa tai olemme ehkä saaneet itse kenkää yrityksen jouduttua konkurssiin pieleen menneen yritysviestinnnän ja verkosta alkaneen ostoboikotin vuoksi. Kansantalouden kannalta saattaa olla myös järkevää pyrkimys lyhyeen työaikaan, koska milläs ihmeen ajalla me tätä kaikkea kulutukseen pohjautuvaa taloutta ehdittäisiin pitää pystyssä, jos koko ajan pitäisi olla töissä?

Lisäys klo 11:20: HS:n Nuevo Latino -ravintolasta kirjoittama uutinen näyttää nousseen vuorokauden luetuimmaksi uutiseksi lehden nettisivuilla. Sinänsä melko pienimuotoinen asia kiinnostaa siis ihmisiä Hesarinkin sivuilla.

Blogsome on palvellut tähän asti ihan kiitettävästi ja ilman katkoja, mutta oma osoite tuntuu silti paremmalta. Lisäksi minusta internetyhtiö, jonka kotisivuja en ole sitkeistä etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään, vaikuttaa varsin epäilyttävältä. Blogsomen käyttöehdoissa taustayritykseksi mainitaan Irlannissa toimiva “Browse The World”, josta en ole juurikaan tuon enempää informaatiota onnistunut löytämään. Mitä jos ne siellä Irlannissa joku päivä kyllästyvätkin blogipalvelun pyörittämiseen ja nykäisevät jonkun töpselin seinästä? En edes tiedä, minne voisin sitten lähettää vihaista sähköpostia.

Tästä uudesta osoitteesta en aio kovin helposti enää siirtyä, paitsi ehkä riittävän suurta korvausta vastaan saatan asiaa harkita. Blogilistalle päivitin uuden osoitteen, samoin Feedburnerin kautta tulevaan RSS-syötteeseen. Luonnollisesti vanha Blogsome-blogi saa jäädä edelleen luettavaksi noille sijoilleen, suuren osan merkinnöistä toin tämän blogin arkistosivuille. Aihepiirikin pysyy ennallaan blogi- ja media-asioissa sekä jossain määrin yleisemmin kiinnostavissa asioissa henkkoht. haircuttaamisen sijaan.

Samalla muuton yhteydessä ryhdyin myös kirjoittamaan omalla nimelläni, löytyy infosivulta. Pitkän ja vakuuttavan CV:n ilmestymistä samalle sivulle jouduttaneen odottamaan vielä joitain/useampia vuosia.

Uuden blogin ulkoasu on poimittu lukemattomien valmiiden WordPress-teemojen valikoimasta. Tämä ei itseäni ihan täydellisesti miellytä, mutta uuden tyylin koodaamiseen ei oma aikani riitä. Olisin halunnut neljän sivupalkin teeman, mutta niiden tarjonta oli kovin vähäistä. Jos blogin lukijoista löytyy WordPress-koodaustaitoinen henkilö, joka haluaa uuden tyylin väsätä erittäin pientä korvausta vastaan, voi hän tarjota palveluksiaan sähköpostitse.

Lisäys, tällä osoitteella näyttääkin olevan jonkinlainen historia, vuonna 2001 tässä oli ilmeisesti jonkun bändin sivu.

Tiistaina odottelin, josko tuohon olisi joku muukin taho tarttunut, mutta en huomannut yhtäkään uutista aiheesta. Tietysti varsinkin kaikkien maakuntalehtien kirjoittelua on hankala seurata, mutta isommissa medioissa ei asiasta ainakaan verkossa kirjoitettu. Tänään Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen oli sattunut lukemaan Kemppisen julkaiseman tekstin, ja pahoittelee STT:n uutisessa, ettei sitä ollut toimitettu JSN:lle. Hyvärinen sanoo myös yksipuolisessa, nimettömässä aineistossa olevan mukana mediavihamielisyyttä. Tosin aineistossahan taisi olla nimet, mutta niitä vain ei ole julkaistu. Tunnetustihan kaiken netissä esitetyn kritiikin voi helposti kuitata anonyymien huuteluna, kuten tämänkin blogin tarvittaessa voisi, ainakin toistaiseksi. Ja jos nuoret eivät syytöksiään nimien kanssa yksilöi, niin eivätpä muuten ole asiasta uutisoineet toimittajatkaan asiaa nimellisinä kommentoineet, vaan äänessä ovat olleet lähinnä päätoimittajat.

Raskaimmat syytökset kohdistuivat 7 päivää -lehteen, jonka toimittaja yritti surunvalitteluja viemällä päästä haastattelemaan menehtyneen pojan perhettä. Lisäksi Seiskan toimittaja soitti ammuskelussa kuolleen terveydenhoitajan lapselle, kun tämä oli vasta muutamaa tuntia aiemmin kuullut äitinsä kuolemasta.

Seiskan päätoimittaja kiisti ensin syytökset STT:lle, esim. Aamulehden sivuilla kerrotaan edelleen, kuinka “7 päivää -lehden päätoimittajan Marko Petäjäjärven mukaan lehden toimittajat käyttäytyivät asiallisesti.” Sama kiistäminen julkaistiin myös Kalevan sivuilla STT:n uutisessa. Mutta sittemmin päätoimittaja päättikin myöntää molemmat tapaukset pääpiireissään (STT:n päivitetty uutinen). Samassa uutisessa HS:n päätoimittaja myöntää lehden soitelleen oppilaalle piiritystilanteen vielä ollessa käynnissä ja pahoittelee asiaa. Keskustelun salakuuntelemista HS ei myönnä, koska tilanteessa mukana ollut toimittaja on sanonut kertoneensa ammatistaan.

Iltalehti näyttää julkaisseen STT:n uutisen aiheesta, mutta Ilta-Sanomissa aihe kiistetään sitkeästi: STT:n uutinen pääsi iltapäivällä julki ja siihen on Amppareissakin linkki, mutta juttu on poistettu lehden sivuilta eikä sitä uutislistassakaan näy. Haakanan blogin kommenteissa keskustellaan myös aiheesta.

Kemppisen julkaisema viesti antaa samalla tuntumaa siihen, kuinka laajan yleisön blogissa julkaistu, selkeästi yleistäkin kiinnostusta omaava paljastus voi kerätä, jos suuremmat mediat eivät aiheesta uutisoi. Merkintä on maanantaina linkitetty useille keskustelupalstoille ja Uusisuomi.fi:n uutisen loppuun. Maanantaina Kemppisen kävijämäärä näyttää kolminkertaistuneen ja eilen tuplaantuneen, käyntejä blogissa näyttäisi kertyneen 3000-4000 tavanomaista päivää enemmän. Vaikka se blogien kävijämittakaavassa onkin paljon, eivät blogit ja keskustelupalstat silti näytä yksinään kykenevän keräämään merkittävän suuria yleisöjä tällaisellekaan aiheelle, vaan molemmat ovat yleisömääriensä puolesta jos nyt eivät aivan näpertelyä, niin melko pienessä mittakaavassa kuitenkin. Samalla vahvistuu käsitys suomalaisen blogikentän keskittymisestä lähinnä omiin harrastuksiin ja oman harrastusta käsittelevien blogien lukemiseen, isompia kävijämääriä keräävien yhteiskunnallisten blogien puuttuessa.