Mitä?

Timo-Pekka Heima kirjoittaa blogeista, mediasta, netistä ja niiden vierestäkin. Olen pitkän (ja viipyilevän) linjan bloggaaja ja tiedotusopin opiskelija. Alla linkkejä muihin blogeihini ja nettiaktiviteetteihin.

Last.fm muuttaa radionsa maksulliseksi Suomessa

Musiikkisivusto Last.fm kertoo blogissaan, että he aikovat muuttaa palvelunsa kautta kuunneltavat radiokanavat maksullisiksi suuressa osassa maailmaa. Radion kuuntelu on jatkossakin ilmaista USA:ssa, Britanniassa ja Saksassa eli niissä maissa, joissa palvelulla on eniten käyttäjiä.

Kaikissa muissa maissa käyttäjän olisi jatkossa maksettava kolme euroa kuussa, jotta kappaleita voisi kuunnella sivuston kautta enemmänkin kuin 30 kappaleen ilmaiskokeilun verran. Muut sivuston toiminnot, kuten uuden musiikin suosittelu,  säilyvät edelleen maksuttomina.

Jos musiikkipalvelusta verkossa pitää maksaa, maksetaan luultavasti mielummin Spotifylle, jonka kautta haluamansa kappaleet kuulee usein yhdellä klikkauksella. Last.fm:ssä ei ilmaiseksi ole voinut suoraan kuunnella kuin pientä osaa kappaleista, ellei ole tyytynyt 30 sekunnin näytteeseen. Tietysti jos osaa etsiä oikeat, melko tiukasti rajatut radiokanavat, on voinut kuulla haluamansa kappaleen, mutta hieman hakuammuntaahan sellainen on ollut.

Itseäni tämä muutos hieman harmittaa: vasta viime kuussa löysin taas pitkästä aikaa Last.fm:n radiokanavat ja kuuntelinkin useampia. Last.fm:n soittimesta voi valita, haluaako kuunnella esimerkiksi tiettyä genreä, tai esimerkiksi jonkun käyttäjän musiikkikirjastoa. Varsinkin jälkimmäinen on toisinaan hauskaa, usein kun ihmisillä on oma persoonallinen musiikkimakunsa, on Last.fm:n kautta voinut hieman kuin vierailla jonkun levyhyllyllä. Mutta tuskinpa ihan tuosta hauskuudesta olen kuitenkaan valmis maksamaan.

8 comments to Last.fm muuttaa radionsa maksulliseksi Suomessa

  • Olen vähän huono arvioimaan, sillä en yrityksistä huolimatta koskaan “löytänyt” Last.fm:ää, mutta auh.

    Biisien suoravalintoja tukeva Jango.com taitaa saada liudan uusia käyttäjiä.

  • Mulla on toisinaan kyllä mennyt kuukausia, etten ole avannut mitään radiokanavia sieltä. Saitilla olen kyllä käynyt, koska musta tuo kuunnellun musiikin tilaistointikin on oikein mukava palvelu.

    Spotify varmasti myös kiittää. Osa ihmisistä lienee valmis maksamaan musiikin helposta kuuntelusta jollekin palvelulle, mutta tuskin useammalle.

  • Harmittaa tämä minuakin, etenkin kun USA, britit ja Saksa saavat pitää radiot ilmaisina. Mutta silti, yllättävän pitkään tuo pysyi maksuttomana.

  • No, kuuleehan sieltä vielä 30 biisiä kuukaudessa ilmaiseksi.

    Tosin pitäisi selvitellä, miten tuo 30 lasketaan: jos skippaa biisin heti alun jälkeen, kuluuko siinä yksi kipale vai lasketaanko vain kokonaan kuunnellut?

  • Veikkaisin että se on scrobblausten mukaan, mutta en osaa sanoa. 30 sek?

  • LastFM saa ilmaiseksi käyttäjiltään rahanarvoisia tietoja musiikkikulutuksesta. En todellakaan aio maksaa omien musiikkikulutustietojeni antamisesta. Äänestän maksullisuutta vastaan lopettamalla softan käytön kokonaan.

    LastFM on hienosti toteutettu palvelu ja sen kautta tein monia uusia musiikkilöytöjä.

  • Jere Nieminen

    Jango on ainakin edellä kuvatun kaltainen ja maksuton

  • Joo, muita palveluita on kyllä tietääkseni runsaasti, Pandorakin lienee sellainen. Mutta aina on pettymys, jos se, jota on tottunut käyttämään, muuttuu huonommaksi.

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>