Mitä?

Timo-Pekka Heima kirjoittaa blogeista, mediasta, netistä ja niiden vierestäkin. Olen pitkän (ja viipyilevän) linjan bloggaaja ja tiedotusopin opiskelija. Alla linkkejä muihin blogeihini ja nettiaktiviteetteihin.

Hui, Google Reader muuttui

Googlen Syötteenlukija muuttui kesken illan toisennäköiseksi, Jaikun Expore-sivusta päätellen muillakin Readerin pyöristetyt kulmat ovat suoristuneet neliskulmaisemmiksi. Ja kerrotaanpa muutoksesta jo virallisessa blogissakin.

Ulkoasun muutoksen ohella Readeriin on lisätty ominaisuus, jolla voi piilottaa lukemattomien otsikoiden määrän (löytyy vasemmanpuoleisesta sivupalkista, pienen alasosoittavan kolmion takaa). Enää ei siis tarvitse tuskailla miten lukemattomien otsikoiden määrä on jumiutunut pysyvästi yli tuhanteen, vaan tämän informaation saa kätevästi piilotettua. Google mainostaa Readerin myös nopeutuneen, mutten kyllä mitään eroa huomannut.

Tämän bloginkin ulkoasu on taas muuttunut, joskin täydellinen teema on edelleen etsinnässä, monen muun asian (sisältö yms.) tavoin.

Juha Kulmanen kirjoittaa YLE Radio 1:n puheenvuorossa sopivasti Planeetta Googlesta, lainaillen hakukonejätin kymmenvuotiaasta taipaleesta kirjoitettua kirjaa (Randall Strossin Planet Google). Googlen rahoista yli 90 prosenttia tulee edelleen hakutulosten yhteyteen myytävistä mainoksista. Esimerkiksi Syötteenlukija on siis vain kiva lisäpalvelu, joka mainostuotoilla voidaan aikaansaada. Hakukoneen perimmäisen suosion syyksi Stross Kulmasen mukaan esittää haun tasavertaisuutta: hakukone on kiinnostunut vain haettavasta sanasta, ei hakijan iästä, sukupuolesta, kotipaikasta tai muistakaan henkilökohtaisista ominaisuuksista. Jokainen haun käyttäjä, niin pääministeri kuin bloggaajakin, on yhdenvertainen tiedon ja hakutulosten edessä, ainakin periaatteessa.

Stross näkee vastakkainasettelun Googlen ja Microsoftin välillä: toisen ideologia on olla avoin, toisen sulkeutunut koska siten on helpompi rahastaa. Tämä ajatus ei liene kenellekään kovin uutta, mutta kiinnostavaa on Facebookin sijoittaminen samalle akselille, suljetulle osastolle yhdessä Microsoftin kanssa. Sijoitus on varmaan osuva, ostihan Microsoft syksyllä 2007 Facebookista 1,6 prosentin osuuden, saaden samalla mahdollisuuden mainostaa naamakirjassa yksinoikeudella (Arvopaperin uutinen).

Comments are closed.