Taitaa Alma Media nyt juksata
Lapin Kansan päätoimittajaksi muutama viikko sitten valittu Johanna Korhonen sai tänään potkut työstään ennen sen alkamistakaan. Korhosen mukaan irtisanominen johtuu hänen parisuhteestaan naisen kanssa. Alma Median mukaan potkut johtuvat (kellonajasta ja sanojasta riippuen) luottamuspulasta, valehtelusta ja Korhosen puolison sekaantumisesta kunnallispolitiikkaan Espoossa tai Vantaalla.
Toistaiseksi vastakkain ovat tietysti vain Alma Median ja Korhosen sana, mutta toistaiseksi nähdyn perusteella Korhonen on vakuuttanut Almaa enemmän. Korhonen on kertonut tapahtumista johdonmukaisesti ja kattavasti yhdellä kertaa, kun Alma Medialta on iltapäivän ja illan aikana työnnetty ulos eroa milloin mitenkin selittäviä tiedotteita ja sitten paikkailtu näitä toisilla tiedotteilla.
Ei ole kovin helppoa keksiä, miksi Korhonen lähtisi ristiretkelle Almaa vastaan huvikseen: hänet valittiin, joten työn sivulipsahtamisen takia ei tarvinnut olla katkera tätä ennen. Toisaalta Korhosen työkokemuksella tuskin olisi vaikeaa löytää jotain toista asiallista työpaikkaa, jos lähtöön Lapin Kansasta olisi ollut joku järkevä syy. Almalla taas on riittää syitä leimata Korhonen valehtelijaksi ja hulluksi, jotta firman maine ei menisi.
Alman Telanteen perustelut irtisanomiselle tuntuvat vaihdelleen kellonajan ja asiaa kysyvän tiedotusvälineen mukaan, eikä toistaiseksi mitään kunnollista syytä irtisanomiselle ole osattu tarkemmin kertoa. Puolison poliittinen aktiivisuus ei ole kunnollinen syy kenenkään irtisanomiselle, joskin valehtelu työhaastattelussa voisi ollakin. Valehtelua ei ole toistaiseksi oikein taidettu saada osoitettua.
Erinomaisen hyvä huomio on Markkinointi&Mainonnan havainto Kemissä ilmestyvän, Alma Mediaan myös kuuluvan Pohjolan Sanomien päätoimittajan puolison olevan aktiivinen keskustalainen. Pohjolan Sanomien päätoimittaja ei kuitenkaan ole saanut potkuja. Ehkä keskustaan kuuluva puoliso on Alma Median mielestä soveliaammalla tavalla puolueeton puoliso. Henkilökohtaisesti on taas pakko ihmetellä, miksi opiskelenkaan journalismia voidakseni mahdollisesti joskus tulevaisuudessa pyrkiä töihin vaikka juuri tähän kyseiseen konserniin, jonka johto elää ilmeisesti pari vuosisataa muuta maailmaa jäljessä. Ehkäpä Almassa lähivuosina vähän kiritään ja saadaan johdon ajatusmaailma kivan retrosti jo 70-luvulle.
Aiheesta muualla:
- Facebook-ryhmä: Seksuaalista syrjintää vastaan: Älä osta Alma Medialta (nyt 496 jäsentä)
- Facebook-ryhmä: Alma Media boikottiin Johanna Korhosen potkujen takia (nyt 653 jäsentä)
- Kalevan uutinen, myös useita taustajuttuja
- MTV3: Korhonen kiistää valehtelusyytöksen
- Lapin Kansa: Alma Media irtisanoi Lapin Kansan uuden päätoimittajan
- Keskustelua Jaikussa
- Valpurin vinttikamari: Tervetuloa pimeälle keskiajalle
- Emmekö me ymmärrä: Johanna Korhonen vastaan Kai Telanne
- Vaiheinen: Fobistisia selityksiä
- Metro Live - Murusia kahvipöydältä: Kun Aslak kohtasi lesbon
- Tuhat sanaa: Korhosen kohupotkut - kun viestinnän ammattilaisten viestintä epäonnistuu
- Ihmelapsen viimeiset hetket: Pohjoinen ulottuvuus
- Benrope: Hyvä ura vaatii hyvän puolison
- Tiina Kaarela haastaa bloggaajia jättämään Alma Median ostaman Vuodatus.netin
