Tisseissä on voimaa

Iltalehti kertoi viime viikolla naisten innostuneen esittelemään rintojaan Kaksplus-lehden keskustelupalstalla. “Naiset innostuivat paljastamaan rintansa keskustelupalstalla - katso linkki!” -otsikolla kulkenut uutinen pitkään Amppareiden luetuin otsikko. Iltalehti jatkoi tissiuutisointiaan vielä “Tissikohu: Miehet iskevät myös tiskiin” -otsikolla.

Tällä viikolla Kaksplus on TNS Metrix -mittauksen kovin nousija, sivuston kävijämäärä kasvoi viime viikolla 265,6 prosentilla. Tissit saattoivat ratkaista myös iltapäivälehtien välisen kävijämäärätaistelun: Iltalehti nousi pitkästä aikaa mittauksessa ykkössijalle, Ilta-Sanomien pudotessa toiseksi.

Lisäys: Aamulehtikin näyttää haluavan osansa tissikävijöistä, iltapäivällä julkaistu, “Tissiparaati räjäytti Kaksplussan verkkolehden kävijämäärät” -otsikoitu juttu on tietysti sekin noussut ykköseksi Amppareissa. Aamulehden mukaan Kaksplus on jo lukinnut tissiesittelykeskustelun lopullisesti, joten Kaksplussan kävijäpomppaus jäisi lyhytaikaiseksi. Aamulehti luettelee myös tissiparaatin ohittaneen kävijämäärissä mm. Taloussanomien ja Oikotien saitit. Se tosin jää mainitsematta, että tissit kiinnostivat myös kolme kertaa suurempaa kävijämäärää kuin Aamulehden omat sivut.

Lisäys 2: Kun nyt tähän aihepiiriin on jo joka tapauksessa päästy tai päädytty, voikin jatkaa vielä mainitsemalla uusisuomi.fi:n uutisesta, jossa kerrotaan Suomen kenties tunnetuimman bloggaajan, Sadasta naisestaan tutun Teppo M:n solmineen blogistaan elokuvadiilin Markus Selinin kanssa. Teppo kertoo, ettei suostunut ehdotukseen videoida akteja salaa (kenenköhän ehdotus? Selinin?), mutta on avannut erillisen blogin näistä raportoimiseen. Markus Selin kertoo samalla innoissaan, ettei tällaista leffaa ei ole Suomessa tehty koskaan ennen, ja että aihe on erittäin kuvallinen ja herkullinen.

Täytyy nyt kertoa Markus-sedälle sellainen pieni salaisuus, että Suomessa on kyllä tehty pornoelokuvia jo aikaisemminkin, ainakin jos isojen poikien kertomia juttuja uskotaan. Joskin jos elokuva tosiaan mukailee blogin juonta, lienee sen pääjuonena esittää yhdessä elokuvassa sata panoa. Aika vauhtia saa pitää, parin tunnin elokuvassa päästään siis itse asiaan melkein joka minuutti. Selin saattaakin olla oikeassa sanoessaan, että tällaista Suomessa ei ole tehty vielä koskaan aikaisemmin.

No related posts.

2 Responses to “Tisseissä on voimaa”

  1. Tuomo Says:

    Uusi Suomi on irroittanut tuon lainaamasi videointipätkän asiayhteydestään, joten väärinkäsitys syntyy helposti. Teppo M kirjoitti videoinnista ensimmäisessä blogimerkinnässään syksyllä 2007 eikä sitaatti liity mitenkään elokuvantekoon.

    Jotenkin ei ihan hirveästi yllätä, että juuri Markus Selin haluaa tehdä tästä aiheesta elokuvan.

  2. viima Says:

    Niinpä muuten näkyy tehneen, kiitos korjaamisesta. Sitaatissa ei itsessään ole mitään aikamäärettä, joten oletin sen pikaisella lukemisella tuoreemmaksi ja Teppo M:n kirjoittaneen nyttemmin tästä elokuva-asiasta itse.

Leave a Reply


RSS Ikkunapaikalla

RSS Vielä yhdet

Arkisto

Hallinta