Mitä?

Timo-Pekka Heima kirjoittaa blogeista, mediasta, netistä ja niiden vierestäkin. Olen pitkän (ja viipyilevän) linjan bloggaaja ja tiedotusopin opiskelija. Alla linkkejä muihin blogeihini ja nettiaktiviteetteihin.

Aamulehti uudistui netissä

Aamulehti näyttää illalla uudistaneen nettiversionsa, samanlaiseksi kuin muillakin Alma Median maakuntalehdillä. Uutisten osoitteet näyttävät samalla muuttuneen julmetun pitkiksi, mutta sisältöjako näyttää aiempaa selkeämmältä.

Uudistuksessa on näemmä tehty myös perinteinen moka, eli poistettu koko vanha sivusto, jolloin vanhat linkit uutisiin tai edes osastojen sivuille (esim. entinen Pirkanmaa) eivät enää toimi. Ennen muinoin olisin ollut tästä vanhan sisällön hukkaamisesta ja linkkieni rikkoutumisesta harmissani, mutta nykyisen sisältötulvan aikana moisesta on tullut henkkohtaisesti yhdentekevää. Eikä siellä Aamulehden sivuilla mitään itselleni kovinkaan tärkeää asiaa ollut kuitenkaan. Lehden verkkoliiketaloudellisesta näkökulmasta tuo kuitenkin on typerää, koska sisältöä hävittämällä menetetään Googlesta tulevia kävijöitä ja hankaloitetaan kirjanmerkeistä saapuvien kävijöiden selailua.

Aamulehti tarjoaa myös mahdollisuutta blogin pitämiseen, alustaksi on valikoitunut itselleni varsin tuntematon Ning. Melkein ehdin jo kehua Aamulehteä ensimmäiseksi isommaksi blogialustaa tarjoavaksi perinteiseksi mediaksi, mutta Taloussanomat ja Kauppalehtihän ovat jo tarjonneet vastaavaa palvelua pitemmän tovin. Ningin käyttäjänä Aamulehti kuitenkin lienee ensimmäinen isompi suomalaismedia. Palvelun säännöissä Aamulehti korostaakin selvästi, että palveluun rekisteröityessään käyttäjä sitoutuu Ning.comiin, eikä itse Aamulehteen. Ningin alle ovat muuttaneet näemmä myös Aamulehden aiemmat blogikirjoittajat, kuten muun muassa törröttävistä rinnoista häiriintyvä rautakansleri Kalervo Kummola.

Omaa Aamulehden lukemistani uudistus toistaiseksi vähentää, koska myös osastokohtaiset RSS-syötteet menivät rikki. STT:n sähkeitä ja urheilua tuuppaava, vain kymmenen uutista näyttävä syöte on Firefoxin lukijaa käytettäessä yhtä tyhjän kanssa.

2 comments to Aamulehti uudistui netissä

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>