Tamperelainen mainostoimisto esti kulutuskriittisen videon esittämisen
Mainostoimisto esti kulutuskriittisen videon esittämisen Tampereella, kertoo Vihreä Lanka. Kaupungissa viikonloppuna järjestettävän sosiaalifoorumin yhteydessä taideyhdistyksen piti esittää keskustassa sijaitsevassa mediatunnelissa yhteiskuntakriittistä videoteosta.
Satakunnankadun alla sijaitseva mediatunneli yhdistää Frenckellinaukion ja Finlaysonin alueen, tunnelin näytöissä voi pysäköintitalon sivujen mukaan esittää mm. mainoksia. Tunnelin mainosmyynti on ulkoistettu mainostoimisto Roihulle, joka videon nähtyään kieltäytyi laittamasta sitä esille Mediatunneliin.
Mainostoimiston mukaan video ei sopisi tilan omistavan Tampereen Pysäköintitalo Oy:n imagoon. Mainostoimisto tarjosi tekijöille mahdollisuutta videon sensuroimiseen, mutta videon tekijät eivät suostuneet tähän.
Vihreän Langan mukaan videossa kysytään muun muassa, saisiko graffiti peittää bussin ikkunan kun mainoksetkin saavat, ja ketkä ovat päättäneet valtavien mainosten olevan osa arkipäiväämme. Vihreän Langan uutinen.
Ps. Ei muuten kannattaisi pitää tällaisia pitkiä bloggaamistaukoja, nyt olisi taas kovin pajon asioita avauduttavaksi. Jatkossa taidan keskittyä enemmänkin tällaisten lyhyempien ja vähemmän aikaavaativien blogimerkintöjen tuottamiseen. Ja onhan tässäkin jo reippaasti enemmän merkkejä kuin keskiverrossa maakuntaradion tai -lehden nettiuutisessa.


Oh, sattuipa tuon otsikon kanssa: sähköpostin ostikkoon mahtui vain tamperelainen ja ehdin jo ajatella, että jokos on käynyt lehtokurppa täälläkin laulamassa.
Mulle tässä lyhyydessä olisi opettelemista, olen enemmän tottunut pitempään paasaukseen. Mutta siten turhan suuri määrä merkintöjä jää kirjoittamatta, kun aihetta ja kaikkea sen ympäriltä pyörittelee vain loputtomasti mielessään. Eikä sekään ole kovin hyvä ratkaisu lopulta.
Tiukka tapaus, tosiaan.
Lyhyet merkinnät rokkaa. Itse olen opetellut kirjoittamaan del.icio.us-linkkivinkkejä, max 255 merkkiä. Siinä pitää jo tiivistää olennainen.