Pitkitettyä onnettomuusuutisointia
Suurista onnettomuuksista uutisoidessa tullaan jossain vaiheessa yleensä tilanteeseen, jossa itse onnettomuustilanne on ohi, eikä varsinaista uutisoitavaa siitä enää juurikaan ole.
Nettiuutisoinnissa tämän kohdan havaitseminen näyttää olevan toisinaan kovin hankalaa. Mutta jotenkin luulen, että siinä vaiheessa kun aletaan raportoida Kangasalan kirkossa pidettyä muistotilaisuutta ja omaisten asemoitumista suhteessa kirkon istumapaikkajärjestykseen, kannattaisi ehkä jo katsoa päivän uutislistalta jotain muuta kirjoitettavaa.
Tai kun mennään samaiseen kirkkoon zoomailemaan kameralla surevia omaisia ja uutiskuvassa sumennellaan näiden kasvoja, kun ei todennäköisesti hienotunteisuuden nimissä haluttu vaivata ihmisiä kysymällä, haluavatko nämä naamansa iltapäivälehteen.
Uutiskilpailu näyttää olevan kovaa muutenkin, STT raportoi Kalevan sivuilla otsikolla “Suru laskeutui Malagaan”, miten kymmenet suomalaiset toimittajat ja kuvaajat juoksivat Malagan lentokentällä portilta toiselle päästäkseen näkemään surevia omaisia, joita jostain syystä ei huvittanut toimittajien kanssa keskustella.
Iltalehtikin raportoi oikein kuvan kera, miten ihmiset siirtyivät lentokoneesta terminaalin kautta linja-autoon. Luulisi, että toimittajien kannattaisi jo tulla pois sieltä Malagasta, jos ei muuta uutisoitavaa ole kuin toimittajien juokseminen lentoaseman porteilla ja matkustajien siirtyminen lentokoneesta bussiin.
Jos välttämättä on päästävä raportoimaan matkustajien kävelemisestä lentoasemalla, voisi sen tehdä Helsinki-Vantaallakin. Siellähän voisi samalla vaikka haastatella jotakuta, jonka kaveri on joskus käynyt lomalla Malagassa.
Amen.
Ymmärrän sen että ihmiset haluavat tietää mitä on tapahtunut, ja että tästä pitää kertoa heille.
Sitä taas en ymmärrä, kun asiaa puidaan ties monetta päivää, ja aina vaan epätoivoisemman kuuloisista näkökulmista.
Tulee pakosta mieleen että kuolemalla lypsetään lisää lukijoita.
Eilen radiouutisia, en muista kanavaa, kuunnellessani melkein taputin Malagasta palaavien päätökselle olla edes sylkäisemättä lehdistön suuntaan. Tarkkoja sanoja en muista, mutta uutistoimittajan käyttämä kielikuva tihkui *tutusta, kun ruojat menivät suoraan lentokoneesta bussiin kulkematta mediaryöpytysruudun kautta. Vallan pyysivät, ettei median edustajia päästettäisi lähellekään (tälle hurrasin hiljaa sisimmässäni).
Näinhän se on paras toimia nykypäivänä. Joskin pelkään, että sillä ei suinkaan ole rauhoittava vaikutus, vaan mediasta tulee entistä aggressiivisempi ja törkeämpi. Shakaalit haluavat jotain pureskeltavaa ja se on hankittava keinolla millä hyvänsä. Mutta silti, tunkeutua nyt hautajaisiin ottamaan kuvia surevista omaisista ja raportoimaan siitä kuin seurapiiritilausuudesta. Hyi helvetti.
Kunpa internetissä olisi ignore-nappi. Voisi tuollaisten toimittajien “artikkelit” skipata niitä edes huomaamatta. Lukijoiden puutteessa toimittajan olisi väännettävä journalismiaan moraalisempaan suuntaan ja mediasta tulisi taas siedettävä ja minäkin voisin lopettaa tämän epämääräisen, toimimattoman boikottini.
…
Jep, hairahdun aina välillä tällaiseen outoon utopiakuplaan.
Lukijoitahan tuolla varmaan haetaankin, ja varmaan saadaankin. Netissä kun varsinkin on helppo katsoa vain juttujen lukijamääriä miettimättä, mitä mieltä lukija oli itse sisällöstä. Toisaalla onkin todettu, että netissä lukijoita kerää parhaiten provosoimalla.
Ja tietysti tänään oli ainakin toisen lehden lööpissä isoimmalla otsikkona “Pikku-Katjan viimeiset sanat”. Etoi suorastaan. Näemmä lapsen kuolemasta haluttiin saada kaikki irti.
Ihan muuten kuin blogistani olisi tulossa vakituinen iltapäivälehdistön dissausosasto, mikä sinänsä onkin aiheellista, mutta toisaalta en itse pidä blogeista, joissa keskitytään vain jonkin asian dissaamiseen. Ellei siihen keskitytä sopivan nokkelasti. Ehkä pitäisi välillä keskittyä kuitenkin johonkin muuhun kuin kaiken haukkumiseen.
Sain muuten lopulta kommentit näkymään selkeämmällä tekstillä, aiemman harmaan sijaan.