Mitä?

Timo-Pekka Heima kirjoittaa blogeista, mediasta, netistä ja niiden vierestäkin. Olen pitkän (ja viipyilevän) linjan bloggaaja ja tiedotusopin opiskelija. Alla linkkejä muihin blogeihini ja nettiaktiviteetteihin.

Helmikuun poiminnat

Moni asia jäi taas helmikuun aikana “bloggaan tästä sitten joskus” -asteelle. Koska olen jo joutunut toteamaan, että tuo “joskus” tarkoittaa yleensä käytännössä samaa kuin “ei koskaan”, kokoan nyt (sunnuntai-iltana) edes joitain poimintoja menneeltä kuulta, vielä menneen kuun puolelle.

Poliisin nettisivujen sensurointilistoista nousi kuun lopulla näkyvä keskustelu, jossa poliisikin joutui myöntämään, että suodatuslistalla on sinne kuulumattomia sivuja. Sensuroinnin vastustajat aikovat osoittaa mieltään Helsingissä tiistaina 4.3.2008, kerrotaan sensuuri.info-sivulla. Saatan käydä seuraamassa mielenosoitusta, ja samalla testata suoraa blogiraportointia paikan päältä.

Iltapäivälehdistö onnistui taas ärsyttämään. Keltaisen lehdistön mielestä kansa raivostui homo-Marskista, vaikka ainakaan minä en raivostunut, eikä raivostunut Saara, eivätkä Saaran kommentoijatkaan. Emmekö me ole kansaa?

Kummasti se iltapäivälehtien nostattama kansan raivostuminenkin tuntuu laantuneen, kun kansalle selvisi kohun kumpuavan fantasia-satuelokuvasta, joiden suhde todellisuuteen on tunnetusti melko löyhä. Homo-Marskin kanssa kohulööpeissä kilpaili Harri Olli, onhan se nyt kohun arvoinen asia jos nuori mies juo punaviiniä, kiroilee, hyppää mäestä ja harrastaa kenties vielä seksiäkin. Hyvänen aika sentään, mihin tämä maailma onkaan menossa?

Mutta ainakin Olli lienee viisastunut median suhteen: jatkossa ei kannata sanoa mitään mihinkään. Hieman helpommalla varmaan selviää, jos vetäisee kuulokkeet päähänsä ja jättää tyynesti toimittajalaumat omaan arvoonsa. Mutta tietysti siitäkin nousee kohu mäkihyppääjän ylimielisyydestä. Saman mediaopetuksen saivat nähtävästi myös Filmihullu-lehden toimittajat, joita haastateltiin Nyt-liitteeseen. Filmihullulaisten mielestä Nyt-liitteen toimittaja oli poiminut juttuunsa aivan vääriä kohtia ja saattanut heidät naurunalaiseksi.

Muita blogihavaintoja. Oi ihana turhamaisuus: Minne menet, suomalainen muotilehti? Muotibloggaaja pohtii Trendin tilauksesta luopumista ja muotiblogien vaikutusta lehtien lukemiseen. Isommat kotimaiset mediatkin ovat löytäneet muotiblogit ja vertaavat bloggaajia ruotsin muotibloggaajakuuluisuuteen Ebba von Sydowiin, joka kuitenkin on kotimaisten bloggaajien mielestä jo aivan out. Aiheesta myös Innovaatioiden kaupallistaminen -blogissa: Muotibloggaajat vetävät lukijoita.

Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille: Hampaaton vahtikoira. Bloggaaja kanteli Iltalehden uutisoinnista Julkisen sanan neuvostolle. Riensikö neuvosto ojentamaan Iltalehteä nähtyään, miten lehti vääristeli Tanja Saarelan (nyk. Karpelan) sanomisia? Ei. JSN ei puuttunut asiaan, koska kantelija ei ollut jutussa asianosainen.

Kokeilen tässä merkinnässä molempien reunojen tasaamisesta luopumista, koska huomasin sen näyttävän RSS-lukijassa aika omituiselta. Tasaaminen vaati myös ylimääräistä koodien naputtelua, eikä ole ehkä luettavuuden kannalta paras ratkaisu. Mahdollisia vastalauseitakin tietysti kuunnellaan.

PrintFriendly

Comments are closed.