Blogilista vaihtoi omistajaa
Muutaman kerran on tehnyt mieli kirjoittaa Blogilistan jämähtäneisyydestä ja toivoa, että listalla tapahtuisi jonkinlaista edistymistä. Listan blogit voisi vaikka järjestellä jollain innovatiivisemmalla tavalla kuin listaamalla allekkain aakkosjärjestykseen 500 eri blogia riippumatta, onko niitä päivitetty eilen vai toissa vuonna. Ohessa voisi esittää vaikka uusimman merkinnän otsikon.
En ehtinyt toiveitani edes esittää, kun Sanoma niihin jo vastasi ostamalla koko Blogilistan. Sanoma Digitalin toimitusjohtaja Liisa Kotilainen kertoo Sanoman tulevan kehittämään Blogilista.fi-palvelua yhteistyössä sen aikaisempien kehittäjien ja käyttäjäkunnan kanssa, aikaansaaden siitä entistä monipuolisemman ja helpommin lähestyttävän. Listan myyneen Manta Ray Holdingsin omistaja Alex Nieminen toteaa Blogilistan olevan merkittävä markkinointikanava bloggaajille. Suosituimpiin blogeihin lista ohjaa viikossa 1000-2000 lukijaa.
Blogilistan uudistuminen kuulostaa periaatteessa ihan kivalta, mutta olisin itse toivonut ostajan olevan jonkin toisen tahon. Sanomalla on jo melkoinen liuta verkkopalveluita, ja uusia väsätään muutenkin tiuhaa tahtia. Vaikka Sanoman uusiin verkkopalveluihin ei toistaiseksi olekaan myyty valtavia mainosmääriä, yhdistää niitä kaikkia kuitenkin yksi asia: saada ihmiset ostamaan entistä enemmän turhaa/kallista/hienoa/tarpeetonta tavaraa. Tyylitaivas.fi on tästä hyvä esimerkki.
Selvittelin Blogilistan kävijämääriä vertaamalla sitä TNSMetrixissä ja Alexassa listattuihin sivuihin. Blogilista näyttäisi Alexan perusteella keräävän suunnilleen saman määrän käyntejä kuin esim. ESS.fi (keskimäärin 32 000 kävijää/viikko), tai Koirat.com (noin 40 000 kävijää/viikko). Blogilistan voisi näin arvella tavoittavan viikottain 30 000-60 000 kävijää.
Erityisen valtavista kävijämääristä ei ole siis kyse, mutta Blogilistan kautta lienee entistä helpompi seurata nousevia trendejä ja löytää uudet, suosituiksi tulevat blogiuutuudet. Sanoma Digitalin voisikin esimerkiksi ajatella haalivan omille sivustoilleen nopeasti paljon suosiota kerääviä blogiuutuuksia. Iltalehtihän lähti jo melko tökerösti tavoittelemaan suosittuja blogeja oman sivustonsa osaksi.
Muualla:
- Kari Haakana: Breaking news: Blogilista.fi Sanoma Digitalille. Keskustelua myös Jaikussa.
- Taloussanomat: Sanoma osti Blogilistan Alex Niemiseltä
Lisäys illemmalla: Satakunnan Kansan Blogiskoopissa oli viime talvena juttu, jossa mainittiin Blogilistan keräävän parhaimmillaan 200 000 kävijää kuussa. Oma arvioni lienee siis hieman alakanttiin, vajaassa vuodessa kävijämäärä lienee kasvanut kun blogejakin on listalle sittemmin melkoisesti lisätty. Toisaalta samaan aikaan entistä useampi bloggaaja on siirtynyt käyttämään Blogilistan sijaan RSS-lukijoita, eli virtuaalinen ovi on käynyt toiseenkin suuntaan.


Kommentit