Mitä?

Timo-Pekka Heima kirjoittaa blogeista, mediasta, netistä ja niiden vierestäkin. Olen pitkän (ja viipyilevän) linjan bloggaaja ja tiedotusopin opiskelija. Alla linkkejä muihin blogeihini ja nettiaktiviteetteihin.

Miten media selvisi joukkosurmasta?

Huomioita Jokela-uutisoinnin etenemisestä tapahtumapäivänä ja siitä, kuinka itse seurasin tapahtumien kehittymistä.

Huomasin keskiviikkona ennen yhtä ensimmäisen YLEn otsikon ampumisesta Jokelassa kustomoidulta Googlen etusivulta, joka on töissäkin taustalla auki melkein koko ajan. Oli kuitenkin kiireisiä töitä ja ajattelin, että taas joku on vienyt aseen kouluun ja vain laukaissut sen siellä vahingossa, sellaistahan muistaakseni vasta tapahtui jossain muualla.

Puolisen tuntia myöhemmin klikkasin uutisen auki, enkä sen jälkeen saanutkaan enää mitään töitä tehdyksi. Ennen kahta kaikki mediat kertoivat varmasti vasta yhdestä kuolleesta ja kymmenestä loukkaantuneesta. Ennen kolmea kuolleiden määrä oli epäselvä, arvioita oli yhdestä kolmeen. Pian Iltalehti kertoi seitsemän saanen surmansa, mutta epämääräisesti poliisilähteiden mukaan eikä tietoa saatu varmistettua.

Neljän jälkeen Reutersin Suomen-toimitus uutisoi maailmalle seitsemän henkilön kuolleen, olivat haastatelleet sairaalan johtajalääkäriä. Lähdin kävelemään kotiin. Vasta puolisen tuntia myöhemmin myös HS, Yle, STT ja iltapäivälehdet osasivat kertoa saman. Tuntui kovin omituiselta, että Reutersin pienehkö Suomen-toimitus selvittää ja uutisoi tärkeimmän asian ensimmäisenä, kun HS:lla ja STT:llä on yli sata ja YLEllä useampi sata toimittajaa. Toisaalta Reuters uutisoi vastaavia tapahtumia koko ajan ympäri maailmaa, ehkä heillä on siksi täälläkin parempi ammattitaito ja rutiini hoitaa tällaiset asiat kuin kotimaisilla medioilla. Samaan läsnäoloon ja kattavuuteen heillä ei tietysti päästä.

Molemmat iltapäivälehdet poistivat samana päivänä mainokset verkkosivuiltaan. IS:stä ne lähtivät jo varhain iltapäivällä, Iltalehdestä vasta myöhemmin alkuillasta. IL:n sivut pätkivät iltapäivällä pahasti. Vartti.fi kaatui kokonaan jo ennen kolmea ja oli poissa käytöstä loppupäivän. Tuusulalaisella Keski-Uusimaa-sanomalehdellä olisi ollut tapahtuman uutisoinnissa selvä etulyöntiasema, mutta lehden verkkosivuilla Jokelasta ei kerrottu mitään sellaista, mitä ei olisi lukenut muuallakin. Muutenkin heillä verkkouutisointi oli melko vähäistä. HS mainosti koko ajan rahasto-osuuksia ja EQ-pankkia kuolleiden nuorten ohessa, kuten myös maakuntalehdet pitivät kiinni mainoksistaan.

Hesari ja ainakin myös Keskisuomalainen kopioivat sivuilleen Youtubesta poistetut, ampumistapausta ennakoineet videopätkät. Reutersin uutinen Jokelasta oli päivän luetuin uutinen mm. Uudessa-Seelannissa. Myös monissa muissa maissa uutinen nousi luetuimpien joukkoon, osin luultavasti Youtube-kytkentänsä ansiosta. Suomessa Jokelan tapaus lisäsi merkittävästi kävijöitä ja sivunlatauksia iltapäivälehtien, YLEn ja HS:n sivulla. Aika moni muukin lienee töidensä sijaan keskittynyt keskiviikkona selaamaan eri medioiden sivuja.

PrintFriendly

Comments are closed.