Klikkailin maanantaina aamupäivällä selaimen välilehtiin auki muutaman HS:n uutisen, kuten usein tapana on. HS:n talousosaston jutuista useampi näytti olevan toimittaja Jarmo Aaltosen kirjoittamia, missä sinänsä ei ole mitään kummallista, Aaltonen kun Hesarin taloustoimittaja kirjoittaa lehteen sangen tiuhaan muutenkin.

Iltapäivällä klikkailin taas auki Hesarin uutisia, ja talousuutisissa oli silloinkin usein Aaltosen nimi. Mielenkiinnosta klikkailin auki kaikki maanantaina julkaistut HS.fi:n talousosaston jutut, ja niistä 12, eli lähes kaikki, oli Aaltosen kirjoittamia. Näiden lisäksi tiistaina HS:n taloussivuilla oli vielä kolme Aaltosen kirjoittamaa juttua, jotka tosin olivat käytännössä  samoja kuin eilen netissä olleet jutut.

Toimittaja ahkeroi maanantaina niin jalkapallon lapsityövoiman, VR:n makuuvaunutilauksen, ravintoloiden alv-alennuksen, Googlen ja Applen houkuttelevuuden työnantajina kuin Pekkarisen ja Wahlroosin ajatustenkin parissa. Myös pikavipit, kalastus, sähköinen kauppa, Keskuskauppakamarin verotusajatukset ja Millennium-palkinto ovat kelvanneet uutisiksi.

Vauhdista huolimatta jutut ovat ihan asiallisia ja kiinnostavia. Suuri osa perustunee tiedotteisiin, mutta niihin merkittävä osa uutisista perustuu muutenkin. Oikeastaan ainoa ero tavanomaiseen taitaa olla se, etteivät toimittajat yleensä laita nimeä tiedotteiden pohjalta muokattuihin uutisiin, vaikka nimen laittaminen jokaiseen uutiseen voisi olla lukijoiden kannalta ihan hyvä ajatus.

Jos päivässä julkaisee 12 juttua, ei niihin luonnollisesti ehdi käyttää kovin paljoa aikaa, minkä voi päätellä juttujen julkaisuajoistakin. Aina tämäkään ei ole mitenkään huono asia: aiheensa tunteva toimittaja osaa aika nopeasti päätellä tiedotteesta, onko se merkittävä ja millaista uutisarvoa sillä on.

Journalismin avoimuuden kannalta voisi toisaalta olla kiinnostavaa, jos jokaisesta jutusta näkyisi aika, jonka toimittaja on käyttänyt jutun tekemiseen tai käsittelyyn. Jutun lähteenkin voisi ilmoittaa lukijoille.

Savonlinnaa.

Kuuntelin päivällä  YLE Uutisten päätoimittajan Atte Jääskeläisen luentoa tiedotusopin laitoksella. Jääskeläinen oli kutsuttu puhumaan otsikolla “YLE ja journalismi: Mitä jää jäljelle kun mediasota on ohi?” Toisin sanoen: millaiseksi muodostuu YLEn journalistinen tehtävä sen jälkeen, kun nykyisestä YLEn roolista kiistelystä on päästy ohi. Kirjoitin luennolta muistiinpanot Qaikuun.

Yksi YLE-kiistelyyn liittyvä asia onkin jäänyt aiemmin itseltäni näkemättä: YLEn kanssa ovat vastakkain nimenomaan sanomalehdet. Kaupallisen television puolella ei ole YLE-keskusteluun paljoakaan osallistuttu. Jääskeläisen mukaan YLE ja kaupalliset tv-kanavat solmivat jonkinlaisen rauhan viime vuosikymmenen alussa, eikä omista tonteista sen jälkeen ole tarvinnut suuremmin riidellä.

Jääskeläinen ei ennustanut kaupallisesti rahoitetulle journalismille kovinkaan ruusuista tulevaisuutta. Mainostaja kun tavoittaa haluamansa yleisön entistä useammin myös ilman journalismia. Verkkomainonnasta puolestaan valtaosa on sellaista, jossa raha menee muualle kuin journalistisille palveluille. Hakusanamainonta vie verkkomainonnan markkinasta 20-30 prosenttia, noin 20 % menee erilaisille luokiteltujen ilmoitusten palveluille, kuten Sanoman Oikotielle tai Alman Etuovelle, joilla tuskin journalismia rahoitetaan vaikka ne mediayhtiöiden osia ovatkin. Muun verkkomainonnan jälkeen journalistisille julkaisuille jää vain 20-30 prosenttia.

Jääskeläinen nosti esille sisällön määrän valtavan kasvun viime vuosina. Niukkuudesta on siirrytty aivan valtavaan yltäkylläisyyteen. Vilkaisin tätä varten Ampparit.comin uutisotsikoita, ja niitä on viimeisen 24 tunnin ajalta noin 1600 kappaletta. Uutta, suomenkielistä journalistista aineistoa julkaistaan siis vähintään joka toinen minuutti, kellon ympäri, ja tässä on vasta netissä oleva tarjonta. Jos haluaa lukea päivän kaikki uutiset, siihen menee todella koko päivä.

Sisällön määrän valtava kasvu ei ole journalismin yksinoikeus, vaan sama on tapahtunut myös mm. blogeissa. Kun vajaat viisi vuotta sitten aloin tutustua blogeihin, ehti illan aikana luultavasti lukea kaikki saman päivän suomenkieliset blogimerkinnät, joita Blogilistalle oli ilmestynyt. Nyt yhden illan aikana tuskin ehtisi lukea edes kaikkia suomenkielisten muotiblogien merkintöjä samalta päivältä. Saman voin todeta itsekin: harvassa ovat viimeisen vuoden aikana olleet ne päivät, jolloin Google Readerissani olisi ollut alle 1000 lukematonta otsikkoa.

Sisällön määrässä perinteinen media käy muuten terhakkaa viivytystaistelua. Kun julkaistaan omassa verkkopalvelussa entistä enemmän juttuja ja vältetään ulospäin linkittämistä, saadaan lukija pysymään omilla sivuilla kauemmin. Valtavasta juttujen määrästä löytyy useimmille jotain kiinnostavaa, ja näin lukija ei ehkä ehdi eikä jaksa perehtyä saman aiheen tarjontaan vaikka sosiaalisen median puolella.

Luennon perusteella voisi joku sanoa, että eipä kovin hyvältä näytä journalismin tulevaisuus. Mainostulot vähenevät, yleisö kaikkoaa kun tarjontaa on aina vain enemmän. Toisaalta Jääskeläisenkin mukaan tulevaisuudessakin ainutlaatuinen sisältö vetoaa ja löytää yleisönsä. Tulevaisuudessa media-alalla selviävät ne, jotka pystyvät kasvamaan omalla alueellaan johtavaan asemaan.

Minusta tämä ei näytä kovinkaan pahalta, ehkä jopa päinvastoin. Netissä kaivataan edelleen ja entistäkin enemmän ihmisiä seulomaan olennaista ja tuottamaan spesiaalia tietoa. Netin osuus ajankäytöstä ja verkkomainonnasta kasvaa, ja uusia mahdollisuuksia syntyy. Tiedotusopin opiskelusta on ehkä, harmillista kyllä, sanottava, että se opettaa enemmän elämään vanhassa maailmassa. Eli siinä, jossa toimittajan tehtävänä on kirjoittaa joka päivä joku uutishenkinen, kiva juttu sanomalehteen. Ja toki täytyy osata myös editoida jutusta nettin sopiva versio.

Näiden kalojen tarkoitus on kertoa suomalaisesta luonnosta Rantasalmen Järviluontokeskuksen kävijöille. Kuva kesältä 2005.

Tiedotusopin opinnoissani alkoi tänään tekstihuollon kurssi, jossa nimensä mukaisesti yritetään kehittyä paremmiksi kirjoittajiksi, huolletaan tekstejä ja niin edelleen. Kurssin alkukeskusteluissa tajusin, miksi toimittajien kirjoittamat toimitusten blogit ovat usein aika tylsiä, vaikkei keskustelussa blogeista puhuttukaan.

En halua osoitella esimerkkejä, mutta useamman paperilehden nettisivuilta löytyy blogi, jossa toimitus tai yksittäinen toimittaja kirjoittaa milloin mistäkin, hassuista sattumuksista tai toimituksen arjesta. En taida itse tilata yhtäkään tällaista blogia, vaikka muuten media-alan blogeja seuraankin. Usein ne eivät ole olleet kovinkaan kiinnostavia, vaikka kirjoittajina on pitkän linjan ammattitoimittajia, jotka muuten ovat hyviä kirjoittajia.

Kurssin keskustelussa mainittiin, että toimittaja on tekstintuottamisen ammattilainen, joka kirjoittaa tiettyyn tarpeeseen.Verkossa kirjoittamisen tarkoitus on toisinaan hämärän peitossa, minkä vuoksi lopputulos ei ole hyvä. Hyväkin kirjoittaja tarvitsee ohjausta siihen, kenelle kirjoitetaan, mistä, miten ja miksi.

Painettujen lehtien konsepti ja tarkoitus on vuosikymmenten aikana ehtinyt muovautua, ja kirjoittajalle on selvää, miksi ja mistä lehteen kirjoitetaan. Jos toimitus käynnistää blogin ajatuksella “kaikilla muillakin on blogi, kirjoitetaan mekin jotain tuonne meidän nettisivuille jonkinlaista blogia”, ei ennuste ole kovin hyvä. Pitäisi miettiä tarkemmin kenelle kirjoitetaan, mistä ja miksi. Aika harvoin paperilehden konseptinakaan on “joku kirjoittaa sinne joskus jostain kivasta ja kiinnostavasta”.

Tässä on hassu ristiriita harrastusmielessä bloggaavien ja blogia pitävän ammattikirjoittajan välillä. Huvikseen bloggaava tietää aiheestaan, tietää mitä ja miksi kirjoittaa (ainakin yleensä), ja yleisökin on usein tiedossa. Tekstin tekninen miellyttävyys taas vaihtelee runsaammin. Ammattikirjoittaja tietää tekstin tuottamisesta paljon ja kirjoittaa tarvittaessa nopeasti pätevää tekstiä, mutta jos aihe, yleisö ja kirjoittamisen tarkoitus ovat hukassa, ei lopputulos välttämättäole hyvä. Joskin poikkeuksia tietysti löytyy molempiin suuntiin.

Sinitiainen, tammikuu 2007.

Mukavaa joulua kaikille tämän kovin hidastahtisen blogin seuraajille! Ensi vuonna pitänee kiirehtiä tahtia melkein jo siksikin, että voisi vielä uskottavasti sanoa olevansa bloggaaja.

Viime päivinä olen kirjoitellut joukkoliikenneasioita käsittelevässä blogissani mm. veturinkuljettajien lakosta ja aatonaattona myöhässä kulkeneesta junaliikenteestä.

Kirjoitin aikanaan Last.fm:n radiokanavien muuttumisesta maksulliseksi. Sen se onkin tehnyt, enää Suomessa ei Last.fm:n kautta kuulu kuin rajattu määrä kappaleita. Tuo kappalemäärä jäi kuitenkin selvittämättä: pohdittiin, että se olisi 30 kuukaudessa jollakin laskentatavalla.

Nyt kun olen Last.fm:n radiosta kappaleita aina välillä syksyn aikana kuunnellut, näyttäisi siltä, että kappaleiden määrä ei missään vaiheessa ole kasvanut. Eli Last.fm tarjoaa jatkossa esimerkiksi suomalaisille käyttäjilleen radionsa kautta kuultavaksi 30 biisiä, eikä enempää. Yksi kappale tietääkseni lasketaan vain, jos sen kuuntelee ihan loppuun asti, joten hieman lisää kuunneltavaa saa jos painaa skippiä ennen biisin loppumista.

Toisaalta kovin moni tuskin enää Last.fm:n kanavia kaipaakaan kun on Spotify. Joskaan sen kautta ei voi samalla tavoin kätevästi kuunnella itselle suositeltua musiikkia tai kavereiden radiokanavia. Muutenkaan kanavavalikoima Spotifyssa ei ole yhtä hyvä, eikä se esimerkiksi suosittele yhtä hyvin uutta musiikkia kuin Last.fm, mutta helpostihan tuon tarjoamat kappalesuositukset hakee myös Spotifysta.

Spotifyn tulevaisuus tosin on hieman huolettanut välillä: palvelu maksaa melko surkeasti musiikin tekijöille. Se ei ole tokin mikään yllätys, kun suurin osa tuloista on mainoksista joita ei kovin paljoa vielä ole. Lisäksi netti on pullollaan kaikenlaisia konsteja, joilla voi hankkia ilmaisen Spotify-tilin itselleen, joten ilmaiskäyttäjiä tulee jatkuvasti lisää. Jos mainokset ja maksavat käyttäjät eivät kata uusista ja ilmaiskäyttäjistä tulevia kuluja, on Spotifyn tulevaisuus aika hankala. Ehkä pian Roberta tai Jonathan from Spotify kertoo, että jos haluat jatkossa kuunnella muutakin kuin pelkkiä mainoksia, saat luvan hankkia maksullisen Spotify Premiumin.

Kaikki levy-yhtiöt eivät ole Spotifysta innostuneet, esimerkiksi Disco Ensemblen levy-yhtiö Fullsteamin yhtyeiltä ei palvelusta löydy musiikkia. DE keikkaili Tavastialla syksyllä 2007.

Iltalehti lakkauttaa syyskuun alusta alkaen Oma.fi-palvelunsa. Iltalehden nettisivujen alla olleeseen yhteisöpalveluun on voinut ladata vaikka lomakuviaan tai kirjoitella blogimerkintöjä. Suosio ei ilmeisesti ole ollut suuren suurta, parissa vuodessa palveluun on Oman tilastojen mukaan kertynyt 6046 artikkelia ja 1593 luomusta, mitä ne sitten ikinä tarkoittavatkaan. Videoita on tilastojen mukaan 19 ja kuvagallerioita 328 kappaletta.

Iltalehti lähestyi palvelunsa tiimoilta aikanaan myös joitakin blogikirjoittajia, mistä Mari Koo kirjoitti Jaikussa syksyllä 2007. Tuolloin luvattiin osa sivuston mainostuloista ja arveltiin, että vuonna 2010 Omassa bloggaaja olisi voinut tienata mainoksilla 5000-15000 euroa vuodessa.

Nyt viimeistään voi jälkiviisastella, että Oman sivuilla mainosrahojen perässä siirtyjä olisi luultavasti saanut pettyä. Tietysti olisi voinut olla periaatteessa mahdollista, että palveluun siirtyneelle pätevälle kirjoittajalle olisi löytynyt Iltalehden verkkoversiosta jotain muuta kirjoiteltavaa josta olisi rahaakin voinut saada. Tai ehkä Iltalehti olisi tarjonnut bloggaajille mahdollisuutta moderoida lehden keskustelupalstaa, jonne IL haki vapaaehtoisia valvojia alkukesästä. Palkaksi törkyviestien poistamisesta olisi saanut Iltalehden digilehden lukuoikeuden ja joskus leffalippuja.

Oman Iltalehti korvaa Nurkka.fi:llä, joka ulkoasultaan on kopio saman konsernin omistamasta Vuodatus.net-bloggauspalvelusta. Käyttäjiksi haviteltanee pelkkien blogikirjoittajien lisäksi erilaisia yhteisöjä. Nurkassa käyttäjä voi blogin ohella perustaa keskustelupalstan ja kuvagallerioita sekä käyttää pikaviestipalstaa.

Kun nyt Iltalehdestä muutenkin riittää jauhettavaa todettakoon vielä, että Iltalehden toimituksessa työskentelee ilmeisesti vain pyhimyksiä, jotka ovat täysin kaikenlaisten vaikutuspyrkimysten ulkopuolella eivätkä ainakaan ikinä edistä henkilökohtaisia asioita työssään. Tämän voi päätellä Aarno Laitisen kolumnista jossa hän kirjoittaa: “Kunnallisten päättäjien ja yritysten pitäisi hyvissä ajoin ottaa selville, ettei alueilla, jonne ne aikovat rakentaa uuden talon, purkaa vanhan, louhia luolia, pystyttää sataman tai kaivoksen, asuttaa kehitysvammaisia tai laitapuolen kulkijoita, asu yhtään Yleisradion, Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Aamulehden tai jonkin muun tärkeän median toimittajaa.”

Näiden medioiden toimittajat ovat kehdanneet kyseenalaistaa erilaisia hankkeita. Iltalehdestä Laitinen ei kuitenkaan löydä mitään moitittavaa, mistä voikin päätellä, ettei lehti joko koskaan kyseenalaista mitään uusia hankkeita, tai sitten toimittajat ovat pyhimyksiä joiden työssä henkilökohtaiset asiat eivät näy. Tai tietysti voi olla myös, ettei Laitinen laske Iltalehteä tärkeäksi mediaksi.

Päätän tämän taas turhan pitkäksi venähtäneen bloggaustauon kirjaamalla hieman huomioita viimeviikkoisesta Madonna-journalismista, jota riitti runsain mitoin. Madonnan keikasta muodostui vertaansa vaille jäänyt mediaspektaakkeli, kun jokainen kynnelle kyennyt media pyrki raportoimaan Madonnan joka liikkeestä. Kuten siitä, kuinka Madonna söi lounaaksi suomalaista ahventa, jota tämä ei varmaan olisi syönyt jos ei pitäisi kalasta (Ilta-Sanomat).

Tärkeää on myös tietää, että Madonna ostatti esiintymisshortsinsa suomalaisesta kaupasta, mistä Vartti kertoi innoissaan, ja Aamulehti jatkoi innoissaan kun shortsit valmistanut putiikki on tamperelainen.

Iltapäivälehdet olivat aivan omaa luokkaansa keikkahypetystä ja spektaakkelia pykätessään: molemmissa oli perjantaina noin kahdeksansivuinen lisäliite keikasta. Niissä riitti myös kaikenlaisia pieniä virheitä: Iltalehti taisi väittää Jätkäsaaren houkuttelevan tulevaisuudessakin suuria artisteja keikkailemaan, vaikka tietääkseni aluetta ollaan piakkoin ryhtymässä rakentamaan eikä siellä siksi muita megatapahtumia nähtäisi. Netissä keikkaa mainostettiin ikimuistoiseksi ja unohtumattomaksi lukuisilla jutuilla. Iltalehti: Kiitos Madonna – tämä ei unohdu. Iltalehti raporteerasi muiden tavoin myös parhaista paikoista Madonnan kuulemiseksi ilman pilettiä.

Ilta-Sanomissa keikkaa ylistettiin myös otsikolla Madonnan konsertti oli ikimuistoinen. Jutussa on muuten hauskaa se, että yön jälkeen siitä on muutettu yhtä alussa ollutta kohtaa. Ensin kirjoitettiin: “- Aivan huikea show! En ole koskaan nähnyt vastaavaa, IS:n toimittaja Saku-Pekka Sundelin kommentoi hetkeä ennen keikan loppumista. Madonna oli hypännyt jopa lavalta alas yleisön sekaan. – Hän antoi kaikkensa!”

Aamulla IS:n uutisen sama kohta taas kuului: “- Aivan huikea show! En ole koskaan nähnyt vastaavaa, konserttiyleisöstä kommentoitiin hetkeä ennen keikan loppumista. Madonna oli hypännyt jopa lavalta alas yleisön sekaan. – Hän antoi kaikkensa!” Yön aikana IS:n oma toimittaja siis muuttui yleisöksi. Muita IS:n Madonna-uutisia: Keikan alusta raportoitiin kuinka Jätkäsaaressa on täysi hulina päällä ja myöhemmin Madonnan seilaavan merellä ennen keikkaansa. Keikan biisilistaa toisteltiin myös IS:ssä kuten monessa muussakin keikasta kirjoittaneessa mediassa.

Hesarillakin Madonna-raportointiin riitti toimittajia. Arvionsa oli minusta hyvä ja kuvaava: Madonna uurasti suomalaisyleisön edessä on minusta aika osuvasti sanottu, melkoista uurastamistahan esiintyminen Madonnalle on. Kämpin edustalla olleita faneja jaksettiin ihmetellä ja muutakin mainittavaa Madonnasta näyttää riittäneen nettiin ainakin 15 jutun verran. Hesarin ääni kuului kauas -juttua hieman ihmettelen, kun se perustuu vain keskustelupalstansa viesteihin, niihinhän voi kuka tahansa kirjoittaa nimimerkillä ihan mitä tahansa soopaa.

YLEn Madonna-raportointi ei jäänyt kilpailijoita huonommaksi: Ylellä kirjoitettiin arvio keikasta, tehtiin yleisjuttua keikan etenemisestä, haastateltiin Madonnan kanssa laulamaan päässyttä miestä ja koostettiin paljon kuvia yleisöstä. Etukäteen hehkutettiin kuinka Madonna panee Helsingin sekaisin. Tosin itse en kyllä tätä oikein huomannut, joskaan en keikkaa edeltävänä päivänä ihan ydinkeskustan alueella paljoa liikkunutkaan. YLEn hauska poikkeus muiden uutisoinnista näkyi, kun uutisoitiin Madonnan olevan myös yksi tärkeimmistä homoikoneista.

Aamulehtikin jaksoi käyttää työaikaa ja vaivaa Madonnasta kirjoittamiseen. Eräs silmiinpistävä juttu on tämä analyysi, jossa kerrotaan Madde-tädin leivän olevan maailmalla kovin pieninä palasina. Samalla pohditaan kuinka Madonna oli yksi ensimmäisistä, joka huomasi levymyynnin tuottojen siirtyvän enemmän keikkamyynnin puolelle. Silmiinpistäväksi sen tekevät hyvin samantapaiset havainnot, joita Talouselämä päivää aiemmin esitteli jutussaan. Tietysti tällaiset huomiot voi tietysti tehdä kuka tahansa asiaan perehtynyt, joten yhdenmukaisuus voi olla sattumaakin.

Kaikkiaan voisi sanoa, että Madonna-raportointi oli hauskaa ja viihdyttävää seurattavaa, mutta Madonna olisi luultavasti esiintynyt aivan yhtä viihdyttävästi vaikka hänestä olisi kirjoitettu muutama juttu vähemmän. Epäilen myös, ettei maakunnissa ole jaksettu innostua Madonna-meiningeistä ihan yhtä paljoa kuin Helsingissä.

Tämä merkintä ei muuten heijastele sitä, että olisin tympääntynyt Madonna-hypettämiseen, kävin itsekin tutustumassa keikkaan Lauttasaaren niemenkärjestä. Sinne äänikin kuului mukavasti, joskaan välispiikit eivät oikein hyvin erottuneet. Itse Madonnan näkeminen olisi vaatinut kaukoputkea, jollaisen moni olikin kaapeista mukaansa kaivellut. Vartti kirjoitti uutisenkin Lauttasaaren yleisöstä, ja jutun kuva on otettu aivan niiltä kulmilta missä itsekin seisoskelin ja loppukeikan istuin. Nyt keikan jälkeen olen innostunut kuuntelemaan Madonnan biisejäkin oikein urakalla.

Mediapäiviä vietetään taas Helsingissä. Itse käyn huomisen yleisöpäivässä, ammattipuolen liput maksoivat turhan suolaisesti vaikka ohjelma kiinnostavalta vaikuttikin. Mutta raportointia voi seurailla tänäänkin useammasta paikasta netissä, parhaiten ehkä Qaikun Mediapäivät-kanavalta.

MTV3 uutisoi, yllättäen MTV3:n Suomi Areenalla pidetystä, poliittista journalismia pohtineesta keskustelusta. Paikalla ollut Ilkka Kanerva suomi keskustelussa tekstiviestikohua ja kertoi tiedotusvälineiden suurennelleen lähetettyjen tekstiviestien määrää. Joskaan Kanerva ei tarkentanut, kuinka paljon viestejä sitten oikeasti oli. Mutta varmaan Johanna Tukiaisen puhelin jo piakkoin pirisee ja saamme lukea Tukiaisen näkemyksen viestien lukumäärästä. Myös Mari Koo raportoi keskustelusta Qaikussa.

Kiilablogissa raportoidaan myös Mediapäiviltä, podcastiin on haastateltu Taloussanomien Jukka-Pekka Raestetta ja Kotilieden Outi Gyldeniä.  Taloussanomien päätoimittaja Raeste toteaa melko tuttuja asioita Taloussanomien verkkolehdestä. Raesteen mukaan Talsan sivuille on syntynyt hieman vahingossakin yli tuhannen kommentoijan oma yhteisö. Raeste itse oli aiemmin kauhuissaan villistä keskustelusta, ja olisi ollut valmis siirtämään keskustelun rekisteröitymisen taakse.

Taloussanomien yhteyteen avatun TaSa-sivuston eräänä motiivina katsoa, ketkä ovat lahjakkaita ja ketä voitaisiin kenties rekrytoida. Työstä ei makseta, eli ammattikorkean toimittajaopiskelijat ovat samalla ilmaista työvoimaa, mistä taas on Talsalle taloudellista hyötyä. TaSan juttuja tekevät Haaga-Helian toimittajaopiskelijat.

Kotiliedessä painotetaan nopeaa reagointia ja uskotaan matalan kynnyksen kommentointiin ja reagointiin. Kotiliedessä tehdään jopa juttuja lehteen verkkokommenttien pohjalta, haastateltavia voidaan myös etsiä. Joka numerossa on juttu, johon on kysytty nettikäviöiden mielipiteitä, joita julkaistaan myös lehdessä.

Musiikkisivusto Last.fm kertoo blogissaan, että he aikovat muuttaa palvelunsa kautta kuunneltavat radiokanavat maksullisiksi suuressa osassa maailmaa. Radion kuuntelu on jatkossakin ilmaista USA:ssa, Britanniassa ja Saksassa eli niissä maissa, joissa palvelulla on eniten käyttäjiä.

Kaikissa muissa maissa käyttäjän olisi jatkossa maksettava kolme euroa kuussa, jotta kappaleita voisi kuunnella sivuston kautta enemmänkin kuin 30 kappaleen ilmaiskokeilun verran. Muut sivuston toiminnot, kuten uuden musiikin suosittelu,  säilyvät edelleen maksuttomina.

Jos musiikkipalvelusta verkossa pitää maksaa, maksetaan luultavasti mielummin Spotifylle, jonka kautta haluamansa kappaleet kuulee usein yhdellä klikkauksella. Last.fm:ssä ei ilmaiseksi ole voinut suoraan kuunnella kuin pientä osaa kappaleista, ellei ole tyytynyt 30 sekunnin näytteeseen. Tietysti jos osaa etsiä oikeat, melko tiukasti rajatut radiokanavat, on voinut kuulla haluamansa kappaleen, mutta hieman hakuammuntaahan sellainen on ollut.

Itseäni tämä muutos hieman harmittaa: vasta viime kuussa löysin taas pitkästä aikaa Last.fm:n radiokanavat ja kuuntelinkin useampia. Last.fm:n soittimesta voi valita, haluaako kuunnella esimerkiksi tiettyä genreä, tai esimerkiksi jonkun käyttäjän musiikkikirjastoa. Varsinkin jälkimmäinen on toisinaan hauskaa, usein kun ihmisillä on oma persoonallinen musiikkimakunsa, on Last.fm:n kautta voinut hieman kuin vierailla jonkun levyhyllyllä. Mutta tuskinpa ihan tuosta hauskuudesta olen kuitenkaan valmis maksamaan.